maanantai 27. joulukuuta 2010

KONSERTTEJA JA KYLPYLÖITÄ

Vuosi 2010 jää mieleeni mielenkiintoisena kokonaisuutena. Ulkomailla paljon viime vuosina konsertoineena on jäänyt kotimaan kiertäminen yleensä hieman vähemmälle. Tänä vuonna tuo asia tuli korjattua ja tehtyä omissa tilastoissani jonkin sortin kotimaan konserttien Suomen ennätys. Ennätys se oli myös koulukonsertteja järjestävän Konserttikeskuksen tilastoissa, sillä 113 pitämääni koulukonserttia eri puolilla Suomea oli myös heidän tilastoennätyksensä. Kukapa olisi uskonut vielä viime vuonna, että Sibeliuksen musiikkia sisältävästä koulukonsertista tulisi kaikkein suosituin koulukonserttikokonaisuus Suomessa? En minä ainakaan.

Kun yleisönä on vuoden aikana noin 35 000 lasta ja jokaisen konsertin jälkeen saa sen innostuneen palautteen sekä oppilailta että opettajilta, ei voi kuin ihmetellä. Sain konsertin jälkeen yhdeltä ala-asteelta viestiä Oulusta, että koulun oppilaat jopa innostuivat itse suunnittelemaan Sibelius-aiheisen joulujuhlan ja juhlaan Ainola-aiheiset koristelut. Kokkolassa sain kuulla eräältä lukiolaiselta konsertin jälkeen, ettei heidän koulussaan ole koskaan tapahtunut vastaavaa, kun salissa istuneet 700 lukiolaista osoittivat konsertin esiintyjille suosiota seisaaltaan.

Monesti minulle sanotaan, että tuo esiintyvän taiteilija arki on varmasti raskasta. Raskasta siitä saattaakin tulla, jos ei työstään nauti. Kun herättyään nousee tasokkaan hotellin aamiaispöytään, on siitä hyvä lähteä uuteen päivään. Aamupalasta puheen ollen, suosittelen lämpimästi Joensuun Kimmel-hotellia. Käsin tehdyt karjalanpiirakat sulavat siellä suuhun aivan yhtä hyvin kuin lapsuuteni mummolassa. Kokkolan Kaarle-hotelli puolestaan on nykyään niin viihtyisä, että sinne voisi mennä vaikka omalla ajallaankin.

Mistä muuten johtuu, että monet ketjuravintolat ovat maakunnissa huomattavasti tasokkaampia kuin pääkaupunkiseudulla? Jos helsinkiläisessä Rossossa saat pakastimesta lämmitetyn jälkiruoan, on se Kajaanissa paikan päällä valmistettu ja taatusti tuore. Saman huomasin Iisalmessa. Aluksi oikein harmitti, kun hotellin ainoa ravintola sattui olemaan Rosso. Ketjuravintoloihin kun ei oikein tekisi mieli mennä. Iisalmessa menin kuitenkin, kun en illalla jaksanut saunan jälkeen enää lähteä ravintolaa muualta etsimään. Enkä ollut uskoa, miten suussasulavaa tiramisu voi olla. Kyllä sen maistaa, jos on käytetty tuoreita ja laadukkaita raaka-aineita.

Tornion kaupunginhotellissa palvelu on erinomaista. Konsertti kaupungin taidemuseossa oli ohi. Samoin erinomainen illallinen aivan erinomaisessa kiinalaisessa ravintolassa konsertin järjestäjien kanssa. Tuossa Golden Flower -nimisessä ravintolassa ruoka oli niin hyvää, että sitä on vaikea sanoilla selittää. Palattuani hotelliin, kysyin vastaanotosta vieläkö sauna sattuisi olemaan päällä. Ystävällinen virkailija sanoi, että se meni pois päältä jo tunti sitten, mutta lämpenee kyllä nopeasti. Mahtavaa saada pulahtaa altaaseen ja saunoa konsertin jälkeen.
Jos vain mahdollista, pyydänkin järjestäjiä valitsemaan kylpylähotellin aina kuin mahdollista. Kuinka virkistävää onkaan päästä aitoon savusaunaan ja pulahtaa avantoon kuten Vuokatin Katinkullassa. Kylpylähotelli Keurusselän viihtyisä allasosasto upeissa syksyn ruskamaisemissa kauniin järven rannalla oli myös elämys. Oma tunnelmansa on myös Nurmeksen Bombassa. Karjalainen kylä, uusi huipputason hotelli sekä aiemmin valmistunut kylpylä kauniin Pielisen rannalla.

Yli 200 konserttia ja esiintymistä on tänä vuonna takana. Paljon hyviä muistoja, mielenkiintoisia ihmisiä ja paljon hienoja paikkoja, joihin olisi mukava palata.