Vuosi 2010 jää mieleeni mielenkiintoisena kokonaisuutena. Ulkomailla paljon viime vuosina konsertoineena on jäänyt kotimaan kiertäminen yleensä hieman vähemmälle. Tänä vuonna tuo asia tuli korjattua ja tehtyä omissa tilastoissani jonkin sortin kotimaan konserttien Suomen ennätys. Ennätys se oli myös koulukonsertteja järjestävän Konserttikeskuksen tilastoissa, sillä 113 pitämääni koulukonserttia eri puolilla Suomea oli myös heidän tilastoennätyksensä. Kukapa olisi uskonut vielä viime vuonna, että Sibeliuksen musiikkia sisältävästä koulukonsertista tulisi kaikkein suosituin koulukonserttikokonaisuus Suomessa? En minä ainakaan.
Kun yleisönä on vuoden aikana noin 35 000 lasta ja jokaisen konsertin jälkeen saa sen innostuneen palautteen sekä oppilailta että opettajilta, ei voi kuin ihmetellä. Sain konsertin jälkeen yhdeltä ala-asteelta viestiä Oulusta, että koulun oppilaat jopa innostuivat itse suunnittelemaan Sibelius-aiheisen joulujuhlan ja juhlaan Ainola-aiheiset koristelut. Kokkolassa sain kuulla eräältä lukiolaiselta konsertin jälkeen, ettei heidän koulussaan ole koskaan tapahtunut vastaavaa, kun salissa istuneet 700 lukiolaista osoittivat konsertin esiintyjille suosiota seisaaltaan.
Monesti minulle sanotaan, että tuo esiintyvän taiteilija arki on varmasti raskasta. Raskasta siitä saattaakin tulla, jos ei työstään nauti. Kun herättyään nousee tasokkaan hotellin aamiaispöytään, on siitä hyvä lähteä uuteen päivään. Aamupalasta puheen ollen, suosittelen lämpimästi Joensuun Kimmel-hotellia. Käsin tehdyt karjalanpiirakat sulavat siellä suuhun aivan yhtä hyvin kuin lapsuuteni mummolassa. Kokkolan Kaarle-hotelli puolestaan on nykyään niin viihtyisä, että sinne voisi mennä vaikka omalla ajallaankin.
Mistä muuten johtuu, että monet ketjuravintolat ovat maakunnissa huomattavasti tasokkaampia kuin pääkaupunkiseudulla? Jos helsinkiläisessä Rossossa saat pakastimesta lämmitetyn jälkiruoan, on se Kajaanissa paikan päällä valmistettu ja taatusti tuore. Saman huomasin Iisalmessa. Aluksi oikein harmitti, kun hotellin ainoa ravintola sattui olemaan Rosso. Ketjuravintoloihin kun ei oikein tekisi mieli mennä. Iisalmessa menin kuitenkin, kun en illalla jaksanut saunan jälkeen enää lähteä ravintolaa muualta etsimään. Enkä ollut uskoa, miten suussasulavaa tiramisu voi olla. Kyllä sen maistaa, jos on käytetty tuoreita ja laadukkaita raaka-aineita.
Tornion kaupunginhotellissa palvelu on erinomaista. Konsertti kaupungin taidemuseossa oli ohi. Samoin erinomainen illallinen aivan erinomaisessa kiinalaisessa ravintolassa konsertin järjestäjien kanssa. Tuossa Golden Flower -nimisessä ravintolassa ruoka oli niin hyvää, että sitä on vaikea sanoilla selittää. Palattuani hotelliin, kysyin vastaanotosta vieläkö sauna sattuisi olemaan päällä. Ystävällinen virkailija sanoi, että se meni pois päältä jo tunti sitten, mutta lämpenee kyllä nopeasti. Mahtavaa saada pulahtaa altaaseen ja saunoa konsertin jälkeen.
Jos vain mahdollista, pyydänkin järjestäjiä valitsemaan kylpylähotellin aina kuin mahdollista. Kuinka virkistävää onkaan päästä aitoon savusaunaan ja pulahtaa avantoon kuten Vuokatin Katinkullassa. Kylpylähotelli Keurusselän viihtyisä allasosasto upeissa syksyn ruskamaisemissa kauniin järven rannalla oli myös elämys. Oma tunnelmansa on myös Nurmeksen Bombassa. Karjalainen kylä, uusi huipputason hotelli sekä aiemmin valmistunut kylpylä kauniin Pielisen rannalla.
Yli 200 konserttia ja esiintymistä on tänä vuonna takana. Paljon hyviä muistoja, mielenkiintoisia ihmisiä ja paljon hienoja paikkoja, joihin olisi mukava palata.
maanantai 27. joulukuuta 2010
perjantai 30. heinäkuuta 2010
HUH HELLETTÄ!
Heinäkuussa on helteitä riittänyt. Nautin lämmöstä ja niin tuntuu nauttivan myös vanha selloni. Mitä lämpimämpää ja kosteampaa, sen paremmin se soi. Ilmankos tuo instrumentti on sielun veljeni.
Joskus minulta kysytään, että hui kauheaa, miten sellosi kestää lämpötilan vaihtelut kun lähden vaikkapa Aasiaan konsertoimaan. Hyvin se kestää, niin kuin minäkin. On oikeastaan sekä sellolleni kuin sen omistajalleenkin aina parempi mennä kosteaan ja lämpimään kuin kuivaan ja kylmään. Kosteasta kuivaan päin tultaessa muutoksia monesti tapahtuu. Itselläni ei ole suurempia ongelmia ollut, mutta olen kuullut muilta huippumuusikoilta, että sellon kielien korkeus on saattanut nousta jopa yli sentin kosteasta kuivaan tultaessa. Se onkin jo suuri ongelma, sillä millinkin nousu saattaa hankaloittaa soittamista merkittävästi. Niinpä toisilla on mukanaan eri korkuisia talloja, joita voi vaihtaa tarvittaessa ja näin säätää kielien korkeutta.
Olen ollut onnellisessa asemassa, sillä olen saanut soittaa huippusoittimilla jo nuoresta pitäen. Aloittaessani opinnot Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa 13-vuotiaana sain käyttööni Sibelius-Akatemian hienon Forster -sellon. Tuo arvosoitin avasi minulle kuin uuden maailman. Muistan sen vieläkin. Miten voi soittimen ääni olla niin jalo ja samettinen, kun vain hipaisee kieliä jousella? Ei tarvitse yrittää saada kaunista ja lumoavaa ääntä, se vain tulee kun antaa sen tulla. Onneni Forster -sellon kanssa jatkui useita vuosia, kunnes OKO -pankin taidesäätiö päätti antaa sellonsa käyttööni. Nyt olen soittanut jo useita vuosia Suomen Kulttuurirahaston ja Wihurin rahaston maksamalla sellolla. Onnellinen olen siitäkin, kun olen sen omakseni saanut.
Joskus minulta kysytään, että hui kauheaa, miten sellosi kestää lämpötilan vaihtelut kun lähden vaikkapa Aasiaan konsertoimaan. Hyvin se kestää, niin kuin minäkin. On oikeastaan sekä sellolleni kuin sen omistajalleenkin aina parempi mennä kosteaan ja lämpimään kuin kuivaan ja kylmään. Kosteasta kuivaan päin tultaessa muutoksia monesti tapahtuu. Itselläni ei ole suurempia ongelmia ollut, mutta olen kuullut muilta huippumuusikoilta, että sellon kielien korkeus on saattanut nousta jopa yli sentin kosteasta kuivaan tultaessa. Se onkin jo suuri ongelma, sillä millinkin nousu saattaa hankaloittaa soittamista merkittävästi. Niinpä toisilla on mukanaan eri korkuisia talloja, joita voi vaihtaa tarvittaessa ja näin säätää kielien korkeutta.
Olen ollut onnellisessa asemassa, sillä olen saanut soittaa huippusoittimilla jo nuoresta pitäen. Aloittaessani opinnot Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa 13-vuotiaana sain käyttööni Sibelius-Akatemian hienon Forster -sellon. Tuo arvosoitin avasi minulle kuin uuden maailman. Muistan sen vieläkin. Miten voi soittimen ääni olla niin jalo ja samettinen, kun vain hipaisee kieliä jousella? Ei tarvitse yrittää saada kaunista ja lumoavaa ääntä, se vain tulee kun antaa sen tulla. Onneni Forster -sellon kanssa jatkui useita vuosia, kunnes OKO -pankin taidesäätiö päätti antaa sellonsa käyttööni. Nyt olen soittanut jo useita vuosia Suomen Kulttuurirahaston ja Wihurin rahaston maksamalla sellolla. Onnellinen olen siitäkin, kun olen sen omakseni saanut.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
KOTISEUTURAKKAUTTA...
Ensi viikolla on jälleen ilo palata kotikulmille esiintymään. Kesän 2009 Sibelius -konserttimme Kolin huipulla saa tänä kesänä jatkoa kun esiinnyn Kolin Luontokeskus Ukossa lauantaina 10.7.2010 yhdessä viulistisiskoni Liisa Makkosen ja pianisti Rait Karmin kanssa. Ohjelmassa mm. Sibeliuksen valloittava nuoruuden sävellystyö "Loviisa" -trio. Viime kesänä tunnelma konsertissa oli hyvin intensiivinen ja yleisöä salin täydeltä. Toivottavasti myös ensi viikolla yleisö löytää paikalle Kolin Retkiviikkojen ohjelmasta huolimatta.
Kolin konsertin jälkeen esiinnymme Juuan kirkossa, sunnuntaina 11.7.2010 yhdessä sopraano Laura Pyrrön kanssa. Ohjelmassa Oskar Merikannon rakastetuimpia yksinlauluja pianotrion säestyksellä. Saman ohjelman esitimme 16.6.2010 täydessä Tuusulan kirkossa, jossa runsaslukuinen yleisö eli hienosti mukana konsertin alusta loppuun. Kun katselin kirkon ikkunoista ulos puoli tuntia ennen konsertin alkua, oli jonoa kertynyt kirkon ovelta parkkipaikalle asti. Varmasti oman säväyksensä konserttiin antoi myös Laura Pyrrön tuusulalaiset juuret, aivan kuten itse olen niin monesti kokenut sen esiintyessäni pohjoiskarjalan vaaramaisemissa.
Mielenkiinnolla odotan myös elokuun levytystä Espoon Sellosalissa. "Jos olet mun!" -Merikanto-levy julkaistaan torstaina 14.10.2010 klo 19.00 alkavassa konsertissa erinomaisessa Sellosalissa. Merikanto -levymme taitaa olla ensimmäinen laatuaan, jossa yksinlaulut ovat saaneet pelkän pianosäestyksen sijaan pianotriosovitukset.
Merikanto -levynjulkaisukonsertin liput ovat jo myynnissä Lippupisteessä:
http://www.lippu.fi/
Merikanto -levyä voit tilata jo ennakkoon, 15 euroa + postimaksu:
jussi@jussimakkonen.com tai 050-5862740
Kolin konsertin jälkeen esiinnymme Juuan kirkossa, sunnuntaina 11.7.2010 yhdessä sopraano Laura Pyrrön kanssa. Ohjelmassa Oskar Merikannon rakastetuimpia yksinlauluja pianotrion säestyksellä. Saman ohjelman esitimme 16.6.2010 täydessä Tuusulan kirkossa, jossa runsaslukuinen yleisö eli hienosti mukana konsertin alusta loppuun. Kun katselin kirkon ikkunoista ulos puoli tuntia ennen konsertin alkua, oli jonoa kertynyt kirkon ovelta parkkipaikalle asti. Varmasti oman säväyksensä konserttiin antoi myös Laura Pyrrön tuusulalaiset juuret, aivan kuten itse olen niin monesti kokenut sen esiintyessäni pohjoiskarjalan vaaramaisemissa.
Mielenkiinnolla odotan myös elokuun levytystä Espoon Sellosalissa. "Jos olet mun!" -Merikanto-levy julkaistaan torstaina 14.10.2010 klo 19.00 alkavassa konsertissa erinomaisessa Sellosalissa. Merikanto -levymme taitaa olla ensimmäinen laatuaan, jossa yksinlaulut ovat saaneet pelkän pianosäestyksen sijaan pianotriosovitukset.
Merikanto -levynjulkaisukonsertin liput ovat jo myynnissä Lippupisteessä:
http://www.lippu.fi/
Merikanto -levyä voit tilata jo ennakkoon, 15 euroa + postimaksu:
jussi@jussimakkonen.com tai 050-5862740
maanantai 31. toukokuuta 2010
KESÄLOMILLE...
Kevät on vaihtumassa kesäksi ja koululaisilla lomat alkamaisillaan.
Myös musiikkioppilaitosten lukukausi on päättymässä, joka tietää soitonopettajille pitkää kesälomaa siitä työstä. Aloitin sellonsoiton opettajan työt vuonna 2003 Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa, jossa minulla oli aluksi vain pari oppilasta. Nopeasti innokkaita opiskelijoita tuli lisää ja tällä hetkellä luokallani opiskelee 18 sellistiä. On ollut ilo seurata opiskelijoiden kehitystä ja huomata, että että lapsilla ja nuorilla riittää intoa ja motivaatiota tänäkin päivänä harjoitella ja puurtaa sellosoiton parissa. Jopa niin paljon, että nopeimmat ovat suorittaneet opistotason oppimäärän muutamassa vuodessa erinomaisin arvosanoin.
Musiikki antaa sisältöä elämään, vaikka siitä ei ammattia tulisikaan. Itse asiassa toivon, että kovin moni oppilaistani ei edes haaveilisi ammattimuusikon urasta, erinomaisesta menestyksestä huolimatta. Suomessa koulutetaan muusikoita kortistoon, sillä työpaikkoja on hyvin rajallinen määrä. Harvasta on musiikkialan yksityisyrittäjäksi, sillä se vaatisi jo myös muunlaisia taitoja ja lahjoja kuin soittimen hallintaa ja musikaalisuutta. Pitäisi pystyä luomaan verkostoja, kehittelemään mielenkiintoisia ohjelmakokonaisuuksia ja vieläpä löytämään manageri, joka voisi myydä taiteilijan osaamista. Jos manageria ei löydy, jää myyntityökin taiteilijan harteille. Siksipä onkin ollut surullista huomata monien hyvin lahjakkaiden muusikoiden löytävän itselleen työtä konserttilavojen sijaan Stockmannin kassalta tai kirjaston tiskin takaa. Jos jopa arvostetuissa musiikkikilpailuissa menestyneiden muusikoiden kohtalo on tällainen, voi vain arvailla, minkälaiset ovat alan työllisyysnäkymät.
Mutta musiikkia ja soittamista voi harrastaa muistakin motiiveista kuin ammatillisista haaveista käsin. Musiikki on mahtava voimavara ja sitä on mukava harrastaa myös aikuisiällä, soittamalla vaikka Ylioppilaskunnan soittajissa tai jossakin toisessa tasokkaassa harrastelijaorkesterissa.
Soiton opettajana pyrin pitämään myös mielessä, että soittoa harrastavat lapset ovat tulevaisuudessa mahdollisia konserteissa kävijöitä, mikäli heille on jäänyt klassisen musiikin harrastamisesta hyvä maku. Siinä on hyvä syy opettaa lapsille sellonsoittoa iloisella meiningillä.
Muistan, kuinka sukulaiset kyselivät minulta aikoinaan, aionko hankkia myös jonkin kunnon ammatin. Ehkäpä sellistin ammatti ei kuulostanut yhtä varmalta kuin lääkärin tai juristin hommat. Onnekseni ei ole tarvinnut kertaakaan miettiä sitä kunnon ammatin hankkimista, sillä kalenterini on nopeasti täyttynyt konserttikiertueista, levytyksistä ja opetustöistä. Jos intohimo musiikkia kohtaan joskus häviäisi, ehkäpä silloin voisi miettiä niitä muita hommia.
Myös musiikkioppilaitosten lukukausi on päättymässä, joka tietää soitonopettajille pitkää kesälomaa siitä työstä. Aloitin sellonsoiton opettajan työt vuonna 2003 Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa, jossa minulla oli aluksi vain pari oppilasta. Nopeasti innokkaita opiskelijoita tuli lisää ja tällä hetkellä luokallani opiskelee 18 sellistiä. On ollut ilo seurata opiskelijoiden kehitystä ja huomata, että että lapsilla ja nuorilla riittää intoa ja motivaatiota tänäkin päivänä harjoitella ja puurtaa sellosoiton parissa. Jopa niin paljon, että nopeimmat ovat suorittaneet opistotason oppimäärän muutamassa vuodessa erinomaisin arvosanoin.
Musiikki antaa sisältöä elämään, vaikka siitä ei ammattia tulisikaan. Itse asiassa toivon, että kovin moni oppilaistani ei edes haaveilisi ammattimuusikon urasta, erinomaisesta menestyksestä huolimatta. Suomessa koulutetaan muusikoita kortistoon, sillä työpaikkoja on hyvin rajallinen määrä. Harvasta on musiikkialan yksityisyrittäjäksi, sillä se vaatisi jo myös muunlaisia taitoja ja lahjoja kuin soittimen hallintaa ja musikaalisuutta. Pitäisi pystyä luomaan verkostoja, kehittelemään mielenkiintoisia ohjelmakokonaisuuksia ja vieläpä löytämään manageri, joka voisi myydä taiteilijan osaamista. Jos manageria ei löydy, jää myyntityökin taiteilijan harteille. Siksipä onkin ollut surullista huomata monien hyvin lahjakkaiden muusikoiden löytävän itselleen työtä konserttilavojen sijaan Stockmannin kassalta tai kirjaston tiskin takaa. Jos jopa arvostetuissa musiikkikilpailuissa menestyneiden muusikoiden kohtalo on tällainen, voi vain arvailla, minkälaiset ovat alan työllisyysnäkymät.
Mutta musiikkia ja soittamista voi harrastaa muistakin motiiveista kuin ammatillisista haaveista käsin. Musiikki on mahtava voimavara ja sitä on mukava harrastaa myös aikuisiällä, soittamalla vaikka Ylioppilaskunnan soittajissa tai jossakin toisessa tasokkaassa harrastelijaorkesterissa.
Soiton opettajana pyrin pitämään myös mielessä, että soittoa harrastavat lapset ovat tulevaisuudessa mahdollisia konserteissa kävijöitä, mikäli heille on jäänyt klassisen musiikin harrastamisesta hyvä maku. Siinä on hyvä syy opettaa lapsille sellonsoittoa iloisella meiningillä.
Muistan, kuinka sukulaiset kyselivät minulta aikoinaan, aionko hankkia myös jonkin kunnon ammatin. Ehkäpä sellistin ammatti ei kuulostanut yhtä varmalta kuin lääkärin tai juristin hommat. Onnekseni ei ole tarvinnut kertaakaan miettiä sitä kunnon ammatin hankkimista, sillä kalenterini on nopeasti täyttynyt konserttikiertueista, levytyksistä ja opetustöistä. Jos intohimo musiikkia kohtaan joskus häviäisi, ehkäpä silloin voisi miettiä niitä muita hommia.
perjantai 30. huhtikuuta 2010
MATKAVIRSIÄ
Tartun puhelimeen lämpimänä marraskuisena päivänä 2007 ihmisiä kuhisevalla kävelykadulla Ateenan keskustassa. Aamun harjoitukset ovat takana ja on aika hengähtää ennen illan konserttiamme, jossa esiinnyn pianisti Rait Karmin kanssa Nakas -konservatorion konserttisalissa. Ennen Kreikan matkaa olin jutellut Suomen kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Markku Kilpiön kanssa kesän 2008 herättäjuhlista Espoossa ja niihin liittyvistä konserteista. Syntyi idea Virsi -konsertista, jossa sellotrion solistina esiintyisi baritoni Esa Ruuttunen. Idea ponnahti mieleeni keskellä vilkkainta Ateenaa ja niinpä päätin siltä seisomalta soittaa Esalle. Puheluuni vastasi miellyttävä miesääni ja esitin asiani. Monet maat, konserttisalit, oopperat ja erilaiset kokoonpanot nähnyt ja kokenut kansainvälisesti arvostettu baritoni innostui oitis ideasta. Niinpä päätimme toteuttaa tämän ensimmäisen konserttimme yhdessä kahden muun sellistin kanssa Temppeliaukion kirkossa Helsingissä, Espoon Herättäjäjuhlien aikaan. Sellotaiteilija Seeli Toivio ja läänintaiteilija, sellisti Matti Makkonen tulivat myös innostuneina ryhmään mukaan. Virsien sovitustyö tälle kokoonpanolle jäi luonnollisesti veljeni Matti Makkosen harteille, jonka päätyö on ollut jo vuosien ajan musiikin sovittaminen ja säveltäminen - sellonsoiton, orkesterinjohdon ja tuottamisen rinnalla. Nyt takana ovat konsertit Temppeliaukion kirkon lisäksi Lieksassa, Juuassa, Savonlinnassa, Loviisassa ja viimeisimpänä Uudessakaupungissa, Kalannin keskiaikaisessa kivikirkossa toisena pääsiäispäivänä 2010. Tuossa tunnelmallisessa holvikirkossa ihmiset istuivat vieri vieressä, kun yhteensä 600 vuotta vanhat sellot loihtivat virsisävyjä Ruuttusen äänen täyttäessä kirkon viimeisenkin sopukan.
Mikä virsissä ihmisiä viehättää? Miten nuo kansanperinteeksi muodostuneet laulut löytävät kosketuspintaa ihmisiin jopa vuosisatojen ajan? Itse olen välillä hämmästellyt sitä, miten virsien melodiat antavat sovittajalle mahdollisuuksia toteuttaa niitä niin monella tapaa. Kalannin kirkon täpötäysi konserttiyleisö antoi välittömän palautteensa uusista sovituksista ja niiden tulkinnoista. Seisaaltaan taputtanut yleisö sai kuulla ylimääräisenä oman virtensä - toisinto Kalannista, uutena sovituksena. "En ole eläissäni kokenut mitään näin vaikuttavaa", sanoi vanhempi rouva konsertin jälkeen, joka kertomansa mukaan on läpi elämänsä käynyt säännöllisesti konserteissa.
Kesäkuussa 2010 soivat virret Muuramessa ja heinäkuussa Ylöjärven Kurussa. Vuonna 2011 ovat konsertit mm. Mäntyharjulla ja Turussa, jossa konsertti on myös osa Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelmaa. Tarkat konserttiajat ja paikat löytyvät konserttikalenterista: www.jussimakkonen.com/konsertit_2011.php
Syyskuussa nämä sovitukset myös äänitetään ja uusi Matkavirsiä -levy julkaistaan marraskuussa 2010. Äänitteellä Esa Ruuttunen laulaa sellokvartetin solistina, jossa soittavat sellistit Seeli Toivio, Jussi Makkonen, Ulla Lampela ja Matti Makkonen. Voit tilata oman kappaleesi levystä jo ennakkoon: jussi@jussimakkonen.com
Mikä virsissä ihmisiä viehättää? Miten nuo kansanperinteeksi muodostuneet laulut löytävät kosketuspintaa ihmisiin jopa vuosisatojen ajan? Itse olen välillä hämmästellyt sitä, miten virsien melodiat antavat sovittajalle mahdollisuuksia toteuttaa niitä niin monella tapaa. Kalannin kirkon täpötäysi konserttiyleisö antoi välittömän palautteensa uusista sovituksista ja niiden tulkinnoista. Seisaaltaan taputtanut yleisö sai kuulla ylimääräisenä oman virtensä - toisinto Kalannista, uutena sovituksena. "En ole eläissäni kokenut mitään näin vaikuttavaa", sanoi vanhempi rouva konsertin jälkeen, joka kertomansa mukaan on läpi elämänsä käynyt säännöllisesti konserteissa.
Kesäkuussa 2010 soivat virret Muuramessa ja heinäkuussa Ylöjärven Kurussa. Vuonna 2011 ovat konsertit mm. Mäntyharjulla ja Turussa, jossa konsertti on myös osa Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelmaa. Tarkat konserttiajat ja paikat löytyvät konserttikalenterista: www.jussimakkonen.com/konsertit_2011.php
Syyskuussa nämä sovitukset myös äänitetään ja uusi Matkavirsiä -levy julkaistaan marraskuussa 2010. Äänitteellä Esa Ruuttunen laulaa sellokvartetin solistina, jossa soittavat sellistit Seeli Toivio, Jussi Makkonen, Ulla Lampela ja Matti Makkonen. Voit tilata oman kappaleesi levystä jo ennakkoon: jussi@jussimakkonen.com
lauantai 6. maaliskuuta 2010
YÖ MEREN RANNALLA...
Yksi mielenkiintoisimmista projekteista viime vuosina on ollut "Yö meren rannalla" -äänitteen syntyminen. Idea merkittävien ja tunnettujen suomalaisten, kansallisromanttisten instrumentaaliteosten sanoittamisesta lauluiksi syntyi "puolivahingossa" lounaalla Mamma Rosassa. Viileä syksy oli jo pudottanut lehdet puista lokakuun alussa 2007. Takana oli mieliinpainuva konserttikiertue Yhdysvalloissa yhdessä pianisti Rait Karmin kanssa. Alabaman räiskyvä konserttiyleisö ei meinannut pysyä nahoissaan Birminghamin konserttitalossa loppuunmyydyn resitaalimme jälkeen. Pari turvamiestä tuli hakemaan meidät takahuoneesta levymyyntiin jakamaan nimmareita. Minkähänlainen yleisö mahtaakaan olla rock -konserteissa tuolla "kuumassa etelässä"?
Yksi kiertueen konserteista oli Suomen suurlähetystössä Washington D.C:ssä. Parisataapäinen kutsuvierasyleisö oli tullut juhlistamaan itsenäisen Suomen 90 -vuotista juhlavuotta ja muistelemaan Sibeliusta, jonka kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Sopraano Johanna Rusanen liittyi seuraamme tuohon konserttiin ja tuloksena oli hyvin antoisa ilta Sibeliuksen musiikin merkeissä.
Palattuamme kiertueelta kotimaahan päätimme mennä lounaalle Töölön torin laidalla olevaan ravintolaan, joka muistetaan myös maamme politiikan kulisseista laulavine fakseineen.
Kun heitin kysymyksen, mitä seuraavaksi voisimme tehdä yhdessä, syntyi ajatus yhteisestä levystä. Johanna kertoi aina halunneensa laulaa mm. Ravelin muutamia instrumentaalisävellyksiä, mutta kun niistä puuttuvat sanat. Heitin siihen vähän huumorilla, että eikö olisi helpompi lähteä suomalaisista sävellyksistä liikkeelle ranskalaisten sijaan, kun sanoittajien löytyminen olisi ainakin näin aluksi kotimaasta helpompaa. Taisin siihen vielä lisätä, että Sibeliuksen Valse tristekin on vielä sanoittamatta, samoin Heino Kasken pianokappale Yö meren rannalla... Oli kutkuttavaa yhdessä pohtia, inspiroituisivatko suomalaiset nykyrunoilijat 1900 -luvun alun säveltäjien kappaleista sanoittamaan niitä lauluiksi. Tuon ajan säveltäjät kun inspiroituivat suomalaisten runoilijoiden teksteistä. Voisiko homma toimia toisin päin?
Enpä olisi tuolloin uskonut, mihin tuo lounas saattaisi johtaa. Aika pian tapasimme aamiaispalaverissa kirjailija Aulikki Oksasen Hotelli Presidentin kabinetissa, jossa mukana oli myös projektiin tuottajaksi pyydetty läänintaiteilija Matti Makkonen, vanhempi veljeni. Aulikki oli hyvin innostuneen oloinen ideasta. Hän ehdotti heti lisää kirjailijanimiä, joista moni tulikin mukaan sanoittajatiimiin. Ihmeellistä sinänsä, että monet mukaan tulleista runoilijoista olivat jo ikään kuin odottaneet tätä projektia. Eppu Nuotio oli itkenyt vesiputouksen lailla kuultuaan Sibeliuksen Kuusen professori Tawastsjernan soittamana vuosia sitten. Silloin hänellä oli syttynyt halu sanoittaa tuo pianominiatyyri lauluksi. Anna-Mari Kaskinen puolestaan oli hyvin ilahtunut kutsusta tulla mukaan ja sanoi odottaneensa, että pääsisi tekemään tekstejä klassisen musiikin kappaleisiin. Erikoista projektissa oli sekin, että kaikki äänitteen runoilijoista; Ilpo Tiihonen, Marja-Leena Mikkola, Aulikki Oksanen, Eppu Nuotio, Pia Perkiö ja Anna-Mari Kaskinen valitsivat ehdotuslistalta eri kappaleet sanoitettavakseen toisten runoilijoiden mieltymyksistä tietämättä. Niinpä Valse triste sai lyriikkansa Firenzessä Ilpo Tiihosen kynästä, Kuusi tekstinsä Roomassa Eppu Nuotion toimesta, Järnefeltin Kehtolaulu junamatkalla halki huurteisen, suruliputetun Suomen Jokelan tragedian jälkeen. Tuon Kehtolaulun lohduttavat sanat kirjoitti Aulikki Oksanen.
Oli jännittävää olla mukana projektissa, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Saimme muusikkokavereilta rohkaisevia kannustuksia tyyliin, ettei Sibeliuksen perikunta tule ikinä antamaan lupaa Valse tristen sanoittamiseen, joka on säveltäjän suosituimpia kappaleita maailmalla. Se on ollut jopa niin suosittu, että 1930 -luvulla oli koko maailmassa vain yksi myydympi nuotti kuin Valse triste, se oli joululaulu White Christmas. Mutta lupa tuli. Ensimmäisen äänityspäivän aamuna.
Äänityspäivät Espoon Sellosalissa elokuun alkupäivinä olivat yhtä taiteen juhlaa. Mitäpä muuta ne voisivat ollakaan, kun taiteilijatiimissä oli "historiaa tekemässä" lisäksemme sellaisia lahjaakkuuksia kuin viulisti Anna-Liisa Bezrodny ja huilisti Sami Junnonen. Taiteellisen tuotannon piti vahvasti hanskassaan Laura Heikinheimo ja äänityspöydän takana mestaroi alan ykkösnimi, Enno Mäemets. Mamma Rosan lounaasta oli kulunut alle vuosi, kun "Yö meren rannalla" -levy julkaistiin Suomalaisen kirjallisuuden päivänä, Helsingin yliopiston juhlasalissa 8.10.2008. Konsertin jälkeisellä vastaanotolla juttelin Sibeliuksen perikunnan puheenjohtajan Pertti Virkkusen kanssa. Hän hämmästyi kuullessaan, että meitä oli kovasti varoitettu lähtemästä tällaiseen projektiin ja ettei lupaa tulisi Sibeliuksen soitinsävellysten lauluiksi muutettujen kappaleiden äänittämiseen. Ei ole lupaa tullut, kun ei ole kukaan aiemmin kysynyt, hän sanoi. Mutta kyllä lupa tulee, kun sovitukset tehdään laadukkaasti, Virkkunen jatkoi. Ja oli jo korkea aika, että joku rohkeni näin tehdä, säveltäjän lapsenlapsenlapsi lisäsi.
On upeaa päästä esittämään tätä ainutlaatuista konserttiohjelmaa jälleen ensi viikon sunnuntaina 14.3.2010 klo 16.00 alkavassa konsertissa Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Mieltä lämmittää erityisesti myös se, että jokaisesta myydystä lipusta (www.lippupalvelu.fi)
menee 2 euroa Haitin uhrien hyväksi Yhteisvastuukeräyksen kautta. Näin nuo huulen heitosta lähteneet ideat saavat tuoda lohtua myös maanjäristyksen uhreille. Tervetuloa kuuntelemaan ja omalta osaltaan myös auttamaan katastrofin uhreja sunnuntaina 14.3. tunnelmalliseen Pyhän Laurin kirkkoon.
Lisätietoja: http://www.jussimakkonen.com/uutisia.php
Äänitteen jakelu: http://www.sonymusic.fi
Tilaa levy: http://www.jussimakkonen.com/levyt.php
Katso kuvat: http://www.jussimakkonen.com/photos/
Yksi kiertueen konserteista oli Suomen suurlähetystössä Washington D.C:ssä. Parisataapäinen kutsuvierasyleisö oli tullut juhlistamaan itsenäisen Suomen 90 -vuotista juhlavuotta ja muistelemaan Sibeliusta, jonka kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Sopraano Johanna Rusanen liittyi seuraamme tuohon konserttiin ja tuloksena oli hyvin antoisa ilta Sibeliuksen musiikin merkeissä.
Palattuamme kiertueelta kotimaahan päätimme mennä lounaalle Töölön torin laidalla olevaan ravintolaan, joka muistetaan myös maamme politiikan kulisseista laulavine fakseineen.
Kun heitin kysymyksen, mitä seuraavaksi voisimme tehdä yhdessä, syntyi ajatus yhteisestä levystä. Johanna kertoi aina halunneensa laulaa mm. Ravelin muutamia instrumentaalisävellyksiä, mutta kun niistä puuttuvat sanat. Heitin siihen vähän huumorilla, että eikö olisi helpompi lähteä suomalaisista sävellyksistä liikkeelle ranskalaisten sijaan, kun sanoittajien löytyminen olisi ainakin näin aluksi kotimaasta helpompaa. Taisin siihen vielä lisätä, että Sibeliuksen Valse tristekin on vielä sanoittamatta, samoin Heino Kasken pianokappale Yö meren rannalla... Oli kutkuttavaa yhdessä pohtia, inspiroituisivatko suomalaiset nykyrunoilijat 1900 -luvun alun säveltäjien kappaleista sanoittamaan niitä lauluiksi. Tuon ajan säveltäjät kun inspiroituivat suomalaisten runoilijoiden teksteistä. Voisiko homma toimia toisin päin?
Enpä olisi tuolloin uskonut, mihin tuo lounas saattaisi johtaa. Aika pian tapasimme aamiaispalaverissa kirjailija Aulikki Oksasen Hotelli Presidentin kabinetissa, jossa mukana oli myös projektiin tuottajaksi pyydetty läänintaiteilija Matti Makkonen, vanhempi veljeni. Aulikki oli hyvin innostuneen oloinen ideasta. Hän ehdotti heti lisää kirjailijanimiä, joista moni tulikin mukaan sanoittajatiimiin. Ihmeellistä sinänsä, että monet mukaan tulleista runoilijoista olivat jo ikään kuin odottaneet tätä projektia. Eppu Nuotio oli itkenyt vesiputouksen lailla kuultuaan Sibeliuksen Kuusen professori Tawastsjernan soittamana vuosia sitten. Silloin hänellä oli syttynyt halu sanoittaa tuo pianominiatyyri lauluksi. Anna-Mari Kaskinen puolestaan oli hyvin ilahtunut kutsusta tulla mukaan ja sanoi odottaneensa, että pääsisi tekemään tekstejä klassisen musiikin kappaleisiin. Erikoista projektissa oli sekin, että kaikki äänitteen runoilijoista; Ilpo Tiihonen, Marja-Leena Mikkola, Aulikki Oksanen, Eppu Nuotio, Pia Perkiö ja Anna-Mari Kaskinen valitsivat ehdotuslistalta eri kappaleet sanoitettavakseen toisten runoilijoiden mieltymyksistä tietämättä. Niinpä Valse triste sai lyriikkansa Firenzessä Ilpo Tiihosen kynästä, Kuusi tekstinsä Roomassa Eppu Nuotion toimesta, Järnefeltin Kehtolaulu junamatkalla halki huurteisen, suruliputetun Suomen Jokelan tragedian jälkeen. Tuon Kehtolaulun lohduttavat sanat kirjoitti Aulikki Oksanen.
Oli jännittävää olla mukana projektissa, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Saimme muusikkokavereilta rohkaisevia kannustuksia tyyliin, ettei Sibeliuksen perikunta tule ikinä antamaan lupaa Valse tristen sanoittamiseen, joka on säveltäjän suosituimpia kappaleita maailmalla. Se on ollut jopa niin suosittu, että 1930 -luvulla oli koko maailmassa vain yksi myydympi nuotti kuin Valse triste, se oli joululaulu White Christmas. Mutta lupa tuli. Ensimmäisen äänityspäivän aamuna.
Äänityspäivät Espoon Sellosalissa elokuun alkupäivinä olivat yhtä taiteen juhlaa. Mitäpä muuta ne voisivat ollakaan, kun taiteilijatiimissä oli "historiaa tekemässä" lisäksemme sellaisia lahjaakkuuksia kuin viulisti Anna-Liisa Bezrodny ja huilisti Sami Junnonen. Taiteellisen tuotannon piti vahvasti hanskassaan Laura Heikinheimo ja äänityspöydän takana mestaroi alan ykkösnimi, Enno Mäemets. Mamma Rosan lounaasta oli kulunut alle vuosi, kun "Yö meren rannalla" -levy julkaistiin Suomalaisen kirjallisuuden päivänä, Helsingin yliopiston juhlasalissa 8.10.2008. Konsertin jälkeisellä vastaanotolla juttelin Sibeliuksen perikunnan puheenjohtajan Pertti Virkkusen kanssa. Hän hämmästyi kuullessaan, että meitä oli kovasti varoitettu lähtemästä tällaiseen projektiin ja ettei lupaa tulisi Sibeliuksen soitinsävellysten lauluiksi muutettujen kappaleiden äänittämiseen. Ei ole lupaa tullut, kun ei ole kukaan aiemmin kysynyt, hän sanoi. Mutta kyllä lupa tulee, kun sovitukset tehdään laadukkaasti, Virkkunen jatkoi. Ja oli jo korkea aika, että joku rohkeni näin tehdä, säveltäjän lapsenlapsenlapsi lisäsi.
On upeaa päästä esittämään tätä ainutlaatuista konserttiohjelmaa jälleen ensi viikon sunnuntaina 14.3.2010 klo 16.00 alkavassa konsertissa Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Mieltä lämmittää erityisesti myös se, että jokaisesta myydystä lipusta (www.lippupalvelu.fi)
menee 2 euroa Haitin uhrien hyväksi Yhteisvastuukeräyksen kautta. Näin nuo huulen heitosta lähteneet ideat saavat tuoda lohtua myös maanjäristyksen uhreille. Tervetuloa kuuntelemaan ja omalta osaltaan myös auttamaan katastrofin uhreja sunnuntaina 14.3. tunnelmalliseen Pyhän Laurin kirkkoon.
Lisätietoja: http://www.jussimakkonen.com/uutisia.php
Äänitteen jakelu: http://www.sonymusic.fi
Tilaa levy: http://www.jussimakkonen.com/levyt.php
Katso kuvat: http://www.jussimakkonen.com/photos/
lauantai 20. helmikuuta 2010
SIBELIUSTA KOULULAISILLE...
Kahden viikon kotimaan kiertue on takana. Tuhansia kuulijoita, satoja nimikirjoituksia ja yli 30 konserttia. Jaksaako nykypäivän lapset ja nuoret kuunnella klassista musiikkia? Epäilemättä kyllä. Kun kuulee koulukonsertin jälkeen kommentteja siitä, ettei koulun oppilaat ole koskaan olleet missään tilaisuudessa niin hiljaa ja kuunnelleet niin keskittyneesti kuin konsertissamme, väkisinkin tulee ihmetelleeksi, miksei lapsille tarjota enemmän kokemuksia klassisesta musiikista.
Kiertue alkoi kaksi viikkoa sitten Kymenlaakson lasten kulttuuriviikoilta ja heti ensimmäinen koulukonsertti antoi viitteitä siitä mitä tuleman pitää. Pienet oppilaat istuivat hiirenhiljaa ja joillakin suu ihmetyksestä auki. Eräs opettaja sanoi konsertin jälkeen, ettei heidän oppilaansa ole koskaan olleet niin keskittyneitä kuuntelemaan kuin tuossa konsertissa. Matka jatkui Kiuruvedelle, jossa konsertin jälkeen konserttisalin takahuoneen ovelle muodostui jono nimikirjoitusten pyytäjistä. Rautavaaralla yksi konserteista oli päiväkotilapsille ja jopa he jaksoivat kuunnella keskittyneesti 45 minuutin mittaisen konsertin. Yksi aikuisista kertoi sen olleen hänen paras työpäivänsä mitä oli siihen mennessä kokenut. Yksi mieleenpainuvimmista konserteista oli Pyhäjoella. Hieno sali, upea Yamaha -flyygeli, joka innosti pianistiani Rait Karmia antamaan parastaan. Pari lukiolaispoikaa nojasi edessään olevaan luentotasoon ja koettivat torkkua. Konsertin aikana päät alkoivat kuitenkin nousta. Loppua kohden tunnelma tiivistyi. Viimeisen äänen soitettuamme koko lukiolaisyleisö nousi osoittamaan suosiotaan seisaaltaan. Se oli hätkähdyttävää. Eihän populäärikulttuurin kyllästämien nuorten pitäisi tykätä lainkaan klassisesta musiikista...
Vierailimme pienissä ja idyllisissä kyläkouluissa sekä suurissa koulukeskuksissa eri puolilla Suomea. Olipa yleisöä sitten 30 tai 300, tunnelma oli hyvin innostava ja intensiivinen jokaisessa
konsertissa. Siitä kiitos kaikille konserteissamme mukana olleille lapsille ja nuorille.
Kiertue alkoi kaksi viikkoa sitten Kymenlaakson lasten kulttuuriviikoilta ja heti ensimmäinen koulukonsertti antoi viitteitä siitä mitä tuleman pitää. Pienet oppilaat istuivat hiirenhiljaa ja joillakin suu ihmetyksestä auki. Eräs opettaja sanoi konsertin jälkeen, ettei heidän oppilaansa ole koskaan olleet niin keskittyneitä kuuntelemaan kuin tuossa konsertissa. Matka jatkui Kiuruvedelle, jossa konsertin jälkeen konserttisalin takahuoneen ovelle muodostui jono nimikirjoitusten pyytäjistä. Rautavaaralla yksi konserteista oli päiväkotilapsille ja jopa he jaksoivat kuunnella keskittyneesti 45 minuutin mittaisen konsertin. Yksi aikuisista kertoi sen olleen hänen paras työpäivänsä mitä oli siihen mennessä kokenut. Yksi mieleenpainuvimmista konserteista oli Pyhäjoella. Hieno sali, upea Yamaha -flyygeli, joka innosti pianistiani Rait Karmia antamaan parastaan. Pari lukiolaispoikaa nojasi edessään olevaan luentotasoon ja koettivat torkkua. Konsertin aikana päät alkoivat kuitenkin nousta. Loppua kohden tunnelma tiivistyi. Viimeisen äänen soitettuamme koko lukiolaisyleisö nousi osoittamaan suosiotaan seisaaltaan. Se oli hätkähdyttävää. Eihän populäärikulttuurin kyllästämien nuorten pitäisi tykätä lainkaan klassisesta musiikista...
Vierailimme pienissä ja idyllisissä kyläkouluissa sekä suurissa koulukeskuksissa eri puolilla Suomea. Olipa yleisöä sitten 30 tai 300, tunnelma oli hyvin innostava ja intensiivinen jokaisessa
konsertissa. Siitä kiitos kaikille konserteissamme mukana olleille lapsille ja nuorille.
perjantai 29. tammikuuta 2010
Kotimaan kiertueelle
Ensi viikolla käynnistyy toistaiseksi pitkäkestoisin kotimaan kiertueeni. Sunnuntaina 7.2.2010 konsertoin baritoni Esa Ruuttusen kanssa Loviisassa, josta matka jatkuu pianisti Rait Karmin kanssa Kotkaan, Varkauteen, Kiuruvedelle, Rautavaaralle, Rautalammille, Oulaisiin, Pyhäjoelle, Kärsämäelle ja Tornioon. Lisäksi konsertoin myös Lapinlahdella ja Karttulassa. Kahden viikon aikana konsertteja tulee olemaan kaiken kaikkiaan noin kolmisenkymmentä.
Mielenkiintoisen värinsä tälle kiertueelle antavat useat koulukonsertit. Niissä saa laittaa koko persoonansa peliin ja palkintona on yleensä aina ollut keskittyneesti kuunteleva yleisö, joka antaa myös välittömän palautteensa konsertin jälkeen. Kuten eräs kuopiolaispoika ruokailun emännille: "Harmi kun ette päässeet konserttiin. Se oli niin hyvä!" Tai kautta rantain saatu palaute, jota sain viimeksi esiintyessäni Joensuussa vuoden vaihteessa Maakuntaliiton Uuden Vuoden vastaanotolla Carelia -salissa. Siellä eräs paikallinen konservatorion musiikin opiskelija tuli kertomaan, kuinka hänen kaverinsa oli kehunut Juuan lukiossa pitämäämme koulukonserttia viime syksynä "älyttömän hyväksi".
Tämä vuosi tuo tullessaan ulkomaan kiertueiden lisäksi poikkeuksellisen monta kotimaan kiertuetta. Konserttikeskus järjestää tänä keväänä myös kiertueet Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Keski-Suomeen. Ensi syksynä on sitten muun Suomen vuoro.
Lue aiheesta myös uutinen: http://www.jussimakkonen.com/uutisia.php
sekä: www.konserttikeskus.fi
Mielenkiintoisen värinsä tälle kiertueelle antavat useat koulukonsertit. Niissä saa laittaa koko persoonansa peliin ja palkintona on yleensä aina ollut keskittyneesti kuunteleva yleisö, joka antaa myös välittömän palautteensa konsertin jälkeen. Kuten eräs kuopiolaispoika ruokailun emännille: "Harmi kun ette päässeet konserttiin. Se oli niin hyvä!" Tai kautta rantain saatu palaute, jota sain viimeksi esiintyessäni Joensuussa vuoden vaihteessa Maakuntaliiton Uuden Vuoden vastaanotolla Carelia -salissa. Siellä eräs paikallinen konservatorion musiikin opiskelija tuli kertomaan, kuinka hänen kaverinsa oli kehunut Juuan lukiossa pitämäämme koulukonserttia viime syksynä "älyttömän hyväksi".
Tämä vuosi tuo tullessaan ulkomaan kiertueiden lisäksi poikkeuksellisen monta kotimaan kiertuetta. Konserttikeskus järjestää tänä keväänä myös kiertueet Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Keski-Suomeen. Ensi syksynä on sitten muun Suomen vuoro.
Lue aiheesta myös uutinen: http://www.jussimakkonen.com/uutisia.php
sekä: www.konserttikeskus.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)