torstai 29. marraskuuta 2012

Paaterin joulu - lapsuuteni joulu


Lapsuuteni jouluun kuului aina musiikki ja joulukonsertit, joita sisarusteni kanssa pidimme lapsuuteni kaupungin Lieksan kulttuurikeskuksessa 13 kertaa peräkkäisinä vuosina. Muistan ensimmäisen konsertin hyvin. Olin 7-vuotias, juuri sellonsoiton aloittanut. Isoveljeni Matin opastuksella opettelin soittamaan ”Joulupuu on rakennettu” –kappaleen ja esitin sen täydelle Kulttuurikeskuksen salille.

Musiikki oli perheessämme yhdistävä tekijä. Äitini kuoli keuhkoveritulppaan syöttäessään minua laskiaislauantaina vuonna 1980, olin silloin vajaan vuoden ikäinen. Olimme koko perhe syömässä hernekeittoa keittiössä, kun äitini kaatui maahan ja jäi siihen kunnes ambulanssimiehet tulivat. Meitä sisaruksia oli yhteensä seitsemän jotka jäimme puoliorvoiksi. Meillä oli kotona piano, jonka ukki oli tuonut ennen sotia Saksasta. Sitä soittamaan opettelivat vanhemmat sisarukseni kanttorin opastuksella. Kun Lieksaan perustettiin musiikkiopisto, oli vanhemmat sisarukseni sen ensimmäisiä asiakkaita. Pikkuhiljaa kaikki alkoivat soittamaan. Minäkin aloitin, ensin pianolla sitten rummuilla ja lopulta löysin sellon samana vuonna kun aloitin koulutieni. Siellä tiellä olen edelleen. Kun vanhin veljeni Matti lähti opiskelemaan ammatikseen musiikkia, lähti pian toinenkin, kolmas ja nyt meistä seitsemästä on 6 ammattimuusikkoa. Kun lapsena esiinnyimme eri puolilla Suomea ja Eurooppaa perheyhtyeenä, ihmettelin kun meitä kutsuttiin Trappin perheeksi. Minusta Makkosen perheyhtye olisi ollut ihan sopiva nimi meille.

Muistan lapsuuteni joulut, niihin kuului lumi, monesti myös paukkuva pakkanen. Ihmekös tuo, että yksi rakkaimpia joululauluja minulle on Heino Kasken ”Mökit nukkuu lumiset”. Saman järven rannalta, Pielisjärven kylältä oli kotoisin myös tämä Heino Kaski, joka nukkui pois samana päivänä kuin Sibelius syyskuussa 1957. Heino Kaski lienee historian tunnetuin lieksalainen säveltäjä, Sibelius puolestaan tunnetuin suomalainen.

Palaan tänä vuonna lapsuuteni jouluun, Lieksaan. Jo edesmenneen taiteilijaprofessori Eeva Ryynäsen ateljee, hänen viimeisinä töinään valmistunut huikea Paaterin kirkko ja samassa pihapiirissä sijaitseva heidän kotipirttinsä sijaitsee Pielisen rannalla, Vuonislahden kylässä Lieksassa. Muistan Eevan hyvin, iloisen luonnonlapsen, jonka luomisvoima lumosi myös ihmiset ympärillään. Tuon pihapiirin kirkossa saan esiintyä kahdessa joulukonsertissa heti tammikuun ensimmäisinä päivinä 2013 yhdessä baritoni Esa Ruuttusen ja monien muiden taiteilijoiden kanssa. Odotan sitä, että saan vielä kerran noissa lapsuuteni maisemissa esittää näitä rakkaita joululauluja, erityisesti sen kappaleen ”Mökit nukkuu lumiset”.

Näissä konserteissa kuullaan myös Heikki Turusen joulutarina. Kirjailija Turunen on kotoisin samalta Vuonislahden kylältä kuin missä Paateri sijaitsee. Heikillä on monia mukavia joulumuistoja Paaterista, joita kuullaan varmasti myös konserteissa.

Eritykseksi nämä konsertit tekee myös se, että saan äänittää Paaterin kirkossa joululevyn yhdessä sellistikollegojen ja Esa Ruuttusen kanssa. Tämä levy julkaistaan jouluna 2013. Konserteista tehdään myös dvd-tallenne, jotta mahdollisimman moni pääsisi kokemaan tuon Paaterin joulun. Aloitamme joulukonserttikiertueen 19.12. Konnevedeltä, 20.12. konsertoimme Sotkamossa, 21.12. Torniossa ja 22.12. Rovaniemellä. Paaterin konsertit pidetään Lieksassa 2.1. ja 3.1.2013 ja viimeinen kiertueen konsertti on sitten Helsingissä Lauttasaaren kirkossa 12.1.2013. Tervetuloa mukaan kokemaan niitä muistoja ja tunnelmia, joita nämä rakkaat joululaulut herättää.

Lisätietoja kiertueesta: www.jussimakkonen.com ja www.facebook.com/cellistjussimakkonen 

Tilaa Makkosen perheyhtyeen "Olkihimmeli" -joululevy Jussi Makkosen verkkokaupasta: http://jussimakkonen.mycashflow.fi/

1 kommentti:

  1. Casino Finder (Google Play) Reviews & Demos - Go
    Check 피나클 Casino 유니 벳 Finder (Google Play). A look at some of the best gambling sites mom 먹튀 in the world. They air jordan 18 retro men red store offer a 스포츠 토토 일정 full game library,

    VastaaPoista