KUALA LUMPUR 9.5.
-12.5.2009
Toukokuun kahdeksantena nousin lentokoneeseen kohti Kuala Lumpuria. Odotin mielenkiinnolla laskeutumista Malesian pääkaupunkiin. Uutuuttaan hohtavalla KL:n lentokentällä meitä oli vastassa suurlähetystön kuski, joka johdatti meidät nopeasti läpi passitarkastusten. Istuuduin auton takapenkille väsyneenä pitkästä lentomatkasta, mutta ohikiitävät kauniit vuoristomaisemat saivat mielenkiintoni heräämään. Tuossa tuokiossa saavuimme suurkaupungin sydämeen, auto kaarsi hotellimme Grand Milleniumin eteen. Aasialainen ystävällisyys huokui henkilökunnasta astuessamme hotellin aulaan. Vesiputoukset solisivat taustalla, kun ystävällinen henkilökunta ohjasi meidät huoneisiimme. Saimme kuulla, että yksi ravintolan kokeista tekisi myös suomalaista ruokaa, jos sellaista sattuisimme kaipaamaan. Kuuntelin miestä epäuskoisena. Mutta seuraavan päivän iltabuffessa oli toden totta myös suomalainen osasto sushin ja intialaisen lisäksi: suomenlipun takaa näkyivät niin lihapullat, karjalanpiirakat, kaalikääryleet kuin lukemattomat muutkin suomiruoat.
Konserttipäivänä heräsin pirteänä, aikaero ja matkaväsymys tipotiessään. Huoneen ovella odotti päivän lehdet, mutta myös jokin kirje, josta löysin meistä huolehtineen vastaanottohenkilön kirjoittaman viestin, jossa hän toivoi meidän viihtyneen hotellissaan ja toivotti menestystä illan konserttiin. Onpas huomaavaista palvelua, ihmettelin mielessäni. Illan konsertti oli menestys.
Kulttuuriväestä, diplomaattikunnasta ja liike-elämän edustajista koostunut kutsuvierasyleisö vaati ylimääräisen ja sai sen. Jaoimme nimikirjoituksia levyihimme ja pääsimme sitten nauttimaan seisovasta pöydästä yhdessä parin sadan konserttivieraan kanssa. Lähdimme vielä paikallisen kulttuuriväen kanssa istumaan iltaa, josta tulikin hyvin hauska. Seuraavana päivänä oli aika lähteä kohti Jakartaa. Lentokentälle menessä päätimme tehdä pienen nähtävyyskierroksen autonkuljettajamme avustuksella. Pysähdyimme kaksoitorneilla ja koitimme saada nuo huikeat tornit mahtumaan samaan kuvaan. Käväisimme sisällä, jossa näimme mainoksen pianisti Olli Mustosen konsertista seuraavana lauantaina.
JAKARTA 13.5.-15.5.2009
Lento Jakartaan oli lyhyt, vain pari tuntia. Lentokentällä meitä oltiin jälleen vastassa ja pääsimme pikavauhtia ulos passintarkastuksesta ja tullista. Katsoessani tuhansia ihmisiä lentokentän jonoissa, ymmärsin että turistina saisin jonotella noissa jonoissa koko päivän.
Päästyämme ulkona odottavaan autoon, kyselimme paikallisista nähtävyyksistä. Pianistini Rait Karmin ilme kirkastui hänen kuullessaan, ettei kaupungissa ole mitään nähtävää. On kuulemma helpottavaa kuulla, ettei ole niitä "pakollisia monumentteja", jotka on käytävä tarkistamassa.
Jakarta on mielenkiintoinen kaupunki. Tuossa pääkaupungissa asuu miljoonia ihmisiä, koko maassa 250 miljoonaa. Kaupunki on levittäytynyt laajalle alueelle, eikä siellä ole varsinaista keskustaa. Pian huomasimme, että kaikkialle on turvatarkastukset. Päästyämme Mariott -hotellimme eteen, turvamiehet avasivat myös meidän automme takaovet, kuin tarkastaakseen, ettei sylistämme löytyisi pommia. Saimme kuulla, että kyseisessä hotellissa oli räjähtänyt pommi joitakin vuosia sitten, jonka vuoksi hotellin sisäpihalle ei voinut enää ajaa autolla. Surullista kyllä, tästä samasta hotellista löytyi pommi myös nyt heinäkuussa 2009, joka ehdittiin onneksi ajoissa purkaa. Aivan yhtä hyvin ei käynyt vastapäisessä Ritz-Carlton hotellissa, jossa pommi räjähti tuhoisin seurauksin. Huoneisiin kirjauduttuamme päätimme käväistä vielä hotellin spassa. Rentouttavan hieronnan jälkeen uni maistui makoisasti. Seuraavana päivänä oli vuorossa Jakartan konsertti. Autonkuljettaja tuli hakemaan meitä ja käväisimme ensiksi tervehtimässä Suomen suurlähettilästä, Antti Koistista. Matkalla kulttuurikeskukseen ihmettelin valtavaa mopojen määrää liikenteessä. Kun liikenne seisoo ja vauhdit ovat matalia, ei siinä paljon pelti rysky eikä onnettomuuksia päästy todistamaan. Seurustelimme vastaanotolla konserttivieraiden kanssa ennen konserttia ja päästyämme lavalle huomasin salin olevan viimeisiä paikkoja myöten
täysi.
Konsertin jälkeen paikalliset ihmettelivät väen paljoutta. Ei kuulemma yleensä klassisen musiikin konserteissa käy yhtä paljon yleisöä. Nimikirjoituksia, valokuvia, lukemattomat ihmiset halusivat valokuviin kanssamme. TV:n kulttuuriasema odotti meitä haastatteluun. Ajatukseni olivat jo hotellihuoneen rauhassa kertoessani Sibeliuksesta, suomalaisesta musiikkikasvatuksesta ja taiteilijan elämästä. Jatkoimme hotelliin, jonka jälkeen söimme iltapalaa paikallisten järjestäjien kanssa. Seuraava päivä olikin sitten vapaa-aikaa, jonka päätin käyttää shoppailuun.
MANILA 16.5.-18.5.2009
Illalla oli aika lähteä l
entokentälle. Suuntana Manila. Lentoyhtiö Philippine airlines ei matkalippuja varatessamme oikein ymmärtänyt, että selloni mahtuisi tosiaan omalle paikalleen viereeni. Suomalainen matkatoimisto teki todella paljon töitä saadakseen virkailijat Manilassa ymmärtämään, että vanha arvoselloni on reissannut kymmenien lentoyhtiöiden koneissa ja aina vieressäni. "Mr. sello makkosella" on siis aina oma lentolippunsa. Ei auttanut matkatoimiston selvittelyt tällä kertaa. Suomen suurlähetystö Manilassa tarjosi apuaan ja alkoi tapahtua. Lentoliput järjestyivät sellolle pikavauhtia. Saapuessamme lentokentälle Jakartassa, Philippine Airlinesin terminaalissa saimme selloni ansiosta ensiluokkaista kohtelua. Ehdin vain vilkaista valtavia jonoja lähtöselvityksessä, kun kuulin takaani ääneen: "Mr Makkonen...?".
Käännähdin ympäri ja meitä vietiin lähetöselvitykseen sivummalle. Parin minuutin kuluttua olimmekin jo lähtöaulassa odottamassa konetta. Päätin koneeseen nousua odotellessani hiukan kuunnella musiikkia tietokoneellani, kun jälleen kuulin äänen: "Mr Makkonen..." ja minut ohjattiin sellon kanssa vielä tyhjään koneeseen, jossa odotteli puolen tusinaa teknikkoa valmiina auttamaan sellon kiinnittämisessä turvavöihin. Matka taittui nopeasti ja aamulla olimme perillä Manilan kentällä. Eksoottinen lentokenttä oli aamuvarhaisella vielä autio. Päästyämme hotelliin päätin mennä uima-altaan kautta sänkyyn. Pienet torkut otettuani lähdimme suurlähettilään residenssiin harjoittelemaan seuraavan päivän kutsuvieraskonserttia varten. Harjoittelimme hieman, jonka jälkeen pulahdimme uima-altaaseen. Söimme iltapalaa terassilla ja seurustelimme suurlähettilään perheen kanssa illan jo hämärtyessä. Samaan aikaan keittiöhenkilökunta valmisteli seuraavan illan kutsuvierastilaisuuden tarjoiluita. Keittiöhenkilökunta halusi päästä kanssamme valokuviin, kun olivat nähneet meidät tv:n iltauutisissa. Seuraavana päivänä tein kierroksen Makati Cityn ostoskeskuksiin. Kaupungin hyvin hoidetut puistot, suihkulähteet ja kaupunki-ilme luovat hyvin viihtyisän tunnelman. Illan kutsuvieraskonsertti koostui lähinnä diplomaateista ja kulttuuriväestä. Oli mukava konserttimme jälkeen rupatella paikallisten muusikoiden, Manilan filharmonikkojen
kapellimestarin, Musiikkiakatemian rehtorin ja monien suurlähettiläiden kanssa nauttien samalla herkullisesta illallisesta. Seuraavana päivänä Viron kunniakonsuli tarjosi meille lounaan yksityisellä Polo Clubilla. Historiallinen miljöö loi hienot puitteet tapaamiselle. Illalla oli vuorossa toinen konserttimme Manilassa. Se oli jälleen menestys. Yleisö osoitti seisaaltaan suosiota, mitä ei aina koti-Suomessa koe. Konsertin jälkeen saimme jälleen jakaa lukuisia nimikirjoituksia levyjemme kansiin. Paikalliset suomalaiset ja filippiinot halusivat ehdottomasti jatkaa iltaa seurassamme konsertin jälkeen. Niinpä päätimme istua iltaa hotellimme Mandarin Orientalin tasokkaassa jazz-baarissa. Juttelimme illan konsertista ja tulevasta Vietnamin vierailustamme. Saimme kuulla Hanoin liikenteestä, että mikäli tien ylitys onnistuisi kävellen, voisi onnitella itseään jos siitä hengissä selviäisi. Hanoin liikenne on kuulemma aivan omaa luokkaansa. Kello läheni aamu neljää, jolloin autokuskimme tulikin hakemaan meitä lentokentälle, kohti Hanoita.
HANOI 19.5.-21.5.2009
Vaihdoimme konetta Saigonissa. Istuuduttuamme koneeseen eräs herra koputti minua selkään ja kysyi olenko sel
listi Jussi Makkonen. Samalla hän näytti lehtijuttua, jossa oli kuvamme. Saavuttuamme Hanoin kentälle, kanssamatkustajat pyysivät meitä myös valokuviin. Päästyäni auton takapenkille, silmäilin kuskilta saamaani aikataulua. Lehdistötilaisuuden alkuun ei ollut enää kovin paljon aikaa jäljellä. Saavuttuamme Sofitel Plaza -hotelliin, hotellin johtaja toivotti meidät tervetulleeksi, jonka jälkeen suurlähettiläs ohjasi meidät tien toisella puolella olevaan residenssiinsä, jossa meitä odottelikin jo runsas toimittajien joukko. Kerroimme lehdistölle kiertueestamme, suomalaisesta kulttuurista, Sibeliuksesta ja siitä kuinka innostuneita olemme ensi vierailustamme Vietnamiin. Residenssistä on kauniit näkymät järvelle, johon John Mc Cain ammuttiin Vietnamin sodassa. Koettelemuksesta selvinnyt herra tulikin koko maailmalle tutuksi viimeisissä USA:n presidentinvaaleissa. Annoimme haastatteluja radioasemille ja parille tv -kanavalle pressitilaisuuden jälkeen. Ihmettelin, miksi lähes kaikki näkemäni toimittajat olivat kovin nuoria. Myöskään katukuvassa ei juuri näkynyt vanhempaa väestöä. Syyksi selvisi sota.
Vietnamin sota oli nie
laissut yhden sukupolven lähes tyystin. Vietnamilaiset ovat kovin pragmaattisia, käytännönläheisiä ihmisiä. Sota on ollut ja mennyt, mitä sitä enempää murehtimaan. Liekö tämä asenne syynä siihen levolliseen elämänasenteeseen, johon törmäsin tuon tuosta vierailuni aikana. Ihmiset istuivat iltaa leppoisasti katujen varsilla, puistoissa, missä milloinkin ilman kiireen tuntua. Jotenkin tuli sellainen vaikutelma, että ihmiset ovat Vietnamissa hieman onnellisempia kuin muissa vierailemissani Aasian maissa. Jotakin samaa luonnetta, ehkäpä ujoutta havaitsin vietnamilaisten ja suomalaisten välillä. Lehdistötilaisuuden jälkeen suunnistimme järven rantaa myöten intialaiseen ravintolaan. Mikä tunnelma!
Matalilla tuoleilla istuen söimme herkullisen illallisen nauttien iltavalojen kajastuksesta järven pintaan. Seuraavana päivänä meitä oli jälleen vastassa tv -kamerat suunnistaessamme konserttisalille harjoittelemaan. Tv -ryhmän haastattelut venyivät pidemmiksi kuin olimme varautuneet, joten harjoittelu sai jäädä vähemmälle. "Vaikutat hyvin romanttiselta kaverilta" sanoi toimittaja jonkun kommenttini jälkeen. Ihmisten välittömyys saa olon tuntemaan kotoisaksi missäpäin maailmaa tahansa. Illan konsertissa astuessani lavalle näin salin olevan aivan täysi. Jopa käytävillä tulvi ihmisiä, joille ei enää löytynyt istumapaikkaa. Jälkeenpäin kuulin, että konserttiin oli mennyt jopa 100 ylimääräistä lippua. Huutomyrskyn saattelemana tulimme lavan eteen te
rvehtimään yleisöä. Tästä konsertista tulisi ikimuistoinen. Konsertin alkaessa hiljaisuus täytti salin. Jälkeenpäin suurlähettiläs kertoi konsertin olleen vaikuttavin konserttikokemus viimeisten vuosien ajalta Hanoissa. Ihmisten keskittyneisyys muusikin kuuntelussa oli ollut jotain epätavallista. Konsertin jälkeen jaoimme jälleen nimikirjoituksia ja valokuvia räpsittiin. Kun tilaisuus oli ohi, suurlähettiläs kutsui meidät viettämään iltaa residenssiinsä. "Tulkaas pojat tänne takapenkille" - huikkasi suurlähettiläs ja auto lähti lipumaan läpi Hanoin vanhan kaupungin Suomen lipun liehuessa auton nokassa. Silmäilimme vanhoja arvorakennuksia ja näimme myös Cho Minhin valtavan mausoleumin.
HONGKONG 22.5.-24.5.2009
Vapaapäivän jälkee
n suuntasimme jälleen kohti lentokenttää. Edessä olisi parin tunnin lento Hongkongiin ja samana iltana vielä konsertti Discovery Collegella. Discovery Island on kuin paratiisi pääsaaren kupeessa. Korkeat vuoret, meren rannat, viehättävät puutarhat ja vuoristotiet luovat saarelle aivan oman tunnelmansa. Ennen konserttia maistelimme vastaanotolla sulhaspiirakoita. Todella maukkaita, eikä ihme sillä Hongkongin FINDS -ravintolan ravintolapäällikkö Sampo Laukkanen oli näiden luomusten takana. Tämä sympaattinen nuoriherra kutsuikin meidät drinkille ravintolaansa pääsaaren Sohoon. FINDS -ravintolassa po
hjoismaalainen sisustus oli toteutettu todella hyvällä maulla. Tämän maailmankuulun ravintolan sisustuksessa on käytetty jäätä ja lunta jäljitteleviä elementtejä. Nautimme terassilla kimiräikköset ja katselimme kaupunkimaisemaa yli Sohon. Seuraavana päivänä oli aika lähteä kohti koti-Suomea Singporen kautta. Kiertue oli onnistunut monin tavoin jopa odotuksiamme paremmin. Siitä kiitos kaikille kiertuejärjestäjille ja sponsoreille.
n osavaltiossa. Ensilumen sataessa ajoimme Bostonista Stamfordiin. Moottoritie vaihtui aina vain pienemmäksi tieksi. Lopulta ajoimme pienillä vuoristoteillä huikaisevan kauniissa maisemissa. Muutamien kylien läpi ajettuamme mietin mielessäni minkälainen konserttipaikka mahtaakaan olla suurkaupunkien jälkeen. Väkisinkin Kuhmo tuli mieleeni. Saavuttuamme muutaman talon kokoiseen Stamfordiin, löysimme helposti myös konserttipaikkaan. Konserttitalo olikin valtava rakennus. Puinen kartano, viisikerroksisen kerrostalon kokoinen. Ja sisällä ensiluokkainen sali, hyvä akustiikka ja loistava Steinway. Konsertti oli loppuunmyyty. Mistä kaikki ihmiset sinne tulivat? Kun konserttisarja on pyörinyt yli 20 vuotta, löytää ihmiset pieneen Stamfordiin aivan yhtä hyvin kuin Kuhmoon. Ja kun esiintyjinä on lähinnä Metropolitanin laulajia ja Young Concert Artist –kilpailun voittajia, on konserttien taso korkea.
li seuraavana päivänä lähtö Kolille. Koli –forum oli kutsunut minut esiintymään yhdessä pianisti Rait Karmin kanssa avajaistilaisuuteensa. Omiin kotimaisemiin palaa aina mielellään. Ja erityisen vahva kokemus se on silloin, kun reilun vuorokauden aikana Manhattanin vilske vaihtuu Pohjois-Karjalan korpimaisemien rauhaan. Päivä alkaa hämärtymään. Vaihdan pitkät ajovalot päälle. Polvijärveltä on enää alle tunnin ajomatka Kolin huipulle. Tönö siellä, toinen täällä. Savu tupruaa punaisen mökin piipusta. Uskomaton rauha.
