KESÄLOMILLE...

Kevät on vaihtumassa kesäksi ja koululaisilla lomat alkamaisillaan.
Myös musiikkioppilaitosten lukukausi on päättymässä, joka tietää soitonopettajille pitkää kesälomaa siitä työstä. Aloitin sellonsoiton opettajan työt vuonna 2003 Pohjois-Helsingin musiikkiopistossa, jossa minulla oli aluksi vain pari oppilasta. Nopeasti innokkaita opiskelijoita tuli lisää ja tällä hetkellä luokallani opiskelee 18 sellistiä. On ollut ilo seurata opiskelijoiden kehitystä ja huomata, että että lapsilla ja nuorilla riittää intoa ja motivaatiota tänäkin päivänä harjoitella ja puurtaa sellosoiton parissa. Jopa niin paljon, että nopeimmat ovat suorittaneet opistotason oppimäärän muutamassa vuodessa erinomaisin arvosanoin.

Musiikki antaa sisältöä elämään, vaikka siitä ei ammattia tulisikaan. Itse asiassa toivon, että kovin moni oppilaistani ei edes haaveilisi ammattimuusikon urasta, erinomaisesta menestyksestä huolimatta. Suomessa koulutetaan muusikoita kortistoon, sillä työpaikkoja on hyvin rajallinen määrä. Harvasta on musiikkialan yksityisyrittäjäksi, sillä se vaatisi jo myös muunlaisia taitoja ja lahjoja kuin soittimen hallintaa ja musikaalisuutta. Pitäisi pystyä luomaan verkostoja, kehittelemään mielenkiintoisia ohjelmakokonaisuuksia ja vieläpä löytämään manageri, joka voisi myydä taiteilijan osaamista. Jos manageria ei löydy, jää myyntityökin taiteilijan harteille. Siksipä onkin ollut surullista huomata monien hyvin lahjakkaiden muusikoiden löytävän itselleen työtä konserttilavojen sijaan Stockmannin kassalta tai kirjaston tiskin takaa. Jos jopa arvostetuissa musiikkikilpailuissa menestyneiden muusikoiden kohtalo on tällainen, voi vain arvailla, minkälaiset ovat alan työllisyysnäkymät.

Mutta musiikkia ja soittamista voi harrastaa muistakin motiiveista kuin ammatillisista haaveista käsin. Musiikki on mahtava voimavara ja sitä on mukava harrastaa myös aikuisiällä, soittamalla vaikka Ylioppilaskunnan soittajissa tai jossakin toisessa tasokkaassa harrastelijaorkesterissa.
Soiton opettajana pyrin pitämään myös mielessä, että soittoa harrastavat lapset ovat tulevaisuudessa mahdollisia konserteissa kävijöitä, mikäli heille on jäänyt klassisen musiikin harrastamisesta hyvä maku. Siinä on hyvä syy opettaa lapsille sellonsoittoa iloisella meiningillä.

Muistan, kuinka sukulaiset kyselivät minulta aikoinaan, aionko hankkia myös jonkin kunnon ammatin. Ehkäpä sellistin ammatti ei kuulostanut yhtä varmalta kuin lääkärin tai juristin hommat. Onnekseni ei ole tarvinnut kertaakaan miettiä sitä kunnon ammatin hankkimista, sillä kalenterini on nopeasti täyttynyt konserttikiertueista, levytyksistä ja opetustöistä. Jos intohimo musiikkia kohtaan joskus häviäisi, ehkäpä silloin voisi miettiä niitä muita hommia.

MATKAVIRSIÄ

Tartun puhelimeen lämpimänä marraskuisena päivänä 2007 ihmisiä kuhisevalla kävelykadulla Ateenan keskustassa. Aamun harjoitukset ovat takana ja on aika hengähtää ennen illan konserttiamme, jossa esiinnyn pianisti Rait Karmin kanssa Nakas -konservatorion konserttisalissa. Ennen Kreikan matkaa olin jutellut Suomen kirkkomusiikkiliiton toiminnanjohtaja Markku Kilpiön kanssa kesän 2008 herättäjuhlista Espoossa ja niihin liittyvistä konserteista. Syntyi idea Virsi -konsertista, jossa sellotrion solistina esiintyisi baritoni Esa Ruuttunen. Idea ponnahti mieleeni keskellä vilkkainta Ateenaa ja niinpä päätin siltä seisomalta soittaa Esalle. Puheluuni vastasi miellyttävä miesääni ja esitin asiani. Monet maat, konserttisalit, oopperat ja erilaiset kokoonpanot nähnyt ja kokenut kansainvälisesti arvostettu baritoni innostui oitis ideasta. Niinpä päätimme toteuttaa tämän ensimmäisen konserttimme yhdessä kahden muun sellistin kanssa Temppeliaukion kirkossa Helsingissä, Espoon Herättäjäjuhlien aikaan. Sellotaiteilija Seeli Toivio ja läänintaiteilija, sellisti Matti Makkonen tulivat myös innostuneina ryhmään mukaan. Virsien sovitustyö tälle kokoonpanolle jäi luonnollisesti veljeni Matti Makkosen harteille, jonka päätyö on ollut jo vuosien ajan musiikin sovittaminen ja säveltäminen - sellonsoiton, orkesterinjohdon ja tuottamisen rinnalla. Nyt takana ovat konsertit Temppeliaukion kirkon lisäksi Lieksassa, Juuassa, Savonlinnassa, Loviisassa ja viimeisimpänä Uudessakaupungissa, Kalannin keskiaikaisessa kivikirkossa toisena pääsiäispäivänä 2010. Tuossa tunnelmallisessa holvikirkossa ihmiset istuivat vieri vieressä, kun yhteensä 600 vuotta vanhat sellot loihtivat virsisävyjä Ruuttusen äänen täyttäessä kirkon viimeisenkin sopukan.

Mikä virsissä ihmisiä viehättää? Miten nuo kansanperinteeksi muodostuneet laulut löytävät kosketuspintaa ihmisiin jopa vuosisatojen ajan? Itse olen välillä hämmästellyt sitä, miten virsien melodiat antavat sovittajalle mahdollisuuksia toteuttaa niitä niin monella tapaa. Kalannin kirkon täpötäysi konserttiyleisö antoi välittömän palautteensa uusista sovituksista ja niiden tulkinnoista. Seisaaltaan taputtanut yleisö sai kuulla ylimääräisenä oman virtensä - toisinto Kalannista, uutena sovituksena. "En ole eläissäni kokenut mitään näin vaikuttavaa", sanoi vanhempi rouva konsertin jälkeen, joka kertomansa mukaan on läpi elämänsä käynyt säännöllisesti konserteissa.

Kesäkuussa 2010 soivat virret Muuramessa ja heinäkuussa Ylöjärven Kurussa. Vuonna 2011 ovat konsertit mm. Mäntyharjulla ja Turussa, jossa konsertti on myös osa Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelmaa. Tarkat konserttiajat ja paikat löytyvät konserttikalenterista: www.jussimakkonen.com/konsertit_2011.php

Syyskuussa nämä sovitukset myös äänitetään ja uusi Matkavirsiä -levy julkaistaan marraskuussa 2010. Äänitteellä Esa Ruuttunen laulaa sellokvartetin solistina, jossa soittavat sellistit Seeli Toivio, Jussi Makkonen, Ulla Lampela ja Matti Makkonen. Voit tilata oman kappaleesi levystä jo ennakkoon: jussi@jussimakkonen.com

YÖ MEREN RANNALLA...

Yksi mielenkiintoisimmista projekteista viime vuosina on ollut "Yö meren rannalla" -äänitteen syntyminen. Idea merkittävien ja tunnettujen suomalaisten, kansallisromanttisten instrumentaaliteosten sanoittamisesta lauluiksi syntyi "puolivahingossa" lounaalla Mamma Rosassa. Viileä syksy oli jo pudottanut lehdet puista lokakuun alussa 2007. Takana oli mieliinpainuva konserttikiertue Yhdysvalloissa yhdessä pianisti Rait Karmin kanssa. Alabaman räiskyvä konserttiyleisö ei meinannut pysyä nahoissaan Birminghamin konserttitalossa loppuunmyydyn resitaalimme jälkeen. Pari turvamiestä tuli hakemaan meidät takahuoneesta levymyyntiin jakamaan nimmareita. Minkähänlainen yleisö mahtaakaan olla rock -konserteissa tuolla "kuumassa etelässä"?

Yksi kiertueen konserteista oli Suomen suurlähetystössä Washington D.C:ssä. Parisataapäinen kutsuvierasyleisö oli tullut juhlistamaan itsenäisen Suomen 90 -vuotista juhlavuotta ja muistelemaan Sibeliusta, jonka kuolemasta tuli kuluneeksi 50 vuotta. Sopraano Johanna Rusanen liittyi seuraamme tuohon konserttiin ja tuloksena oli hyvin antoisa ilta Sibeliuksen musiikin merkeissä.

Palattuamme kiertueelta kotimaahan päätimme mennä lounaalle Töölön torin laidalla olevaan ravintolaan, joka muistetaan myös maamme politiikan kulisseista laulavine fakseineen.
Kun heitin kysymyksen, mitä seuraavaksi voisimme tehdä yhdessä, syntyi ajatus yhteisestä levystä. Johanna kertoi aina halunneensa laulaa mm. Ravelin muutamia instrumentaalisävellyksiä, mutta kun niistä puuttuvat sanat. Heitin siihen vähän huumorilla, että eikö olisi helpompi lähteä suomalaisista sävellyksistä liikkeelle ranskalaisten sijaan, kun sanoittajien löytyminen olisi ainakin näin aluksi kotimaasta helpompaa. Taisin siihen vielä lisätä, että Sibeliuksen Valse tristekin on vielä sanoittamatta, samoin Heino Kasken pianokappale Yö meren rannalla... Oli kutkuttavaa yhdessä pohtia, inspiroituisivatko suomalaiset nykyrunoilijat 1900 -luvun alun säveltäjien kappaleista sanoittamaan niitä lauluiksi. Tuon ajan säveltäjät kun inspiroituivat suomalaisten runoilijoiden teksteistä. Voisiko homma toimia toisin päin?

Enpä olisi tuolloin uskonut, mihin tuo lounas saattaisi johtaa. Aika pian tapasimme aamiaispalaverissa kirjailija Aulikki Oksasen Hotelli Presidentin kabinetissa, jossa mukana oli myös projektiin tuottajaksi pyydetty läänintaiteilija Matti Makkonen, vanhempi veljeni. Aulikki oli hyvin innostuneen oloinen ideasta. Hän ehdotti heti lisää kirjailijanimiä, joista moni tulikin mukaan sanoittajatiimiin. Ihmeellistä sinänsä, että monet mukaan tulleista runoilijoista olivat jo ikään kuin odottaneet tätä projektia. Eppu Nuotio oli itkenyt vesiputouksen lailla kuultuaan Sibeliuksen Kuusen professori Tawastsjernan soittamana vuosia sitten. Silloin hänellä oli syttynyt halu sanoittaa tuo pianominiatyyri lauluksi. Anna-Mari Kaskinen puolestaan oli hyvin ilahtunut kutsusta tulla mukaan ja sanoi odottaneensa, että pääsisi tekemään tekstejä klassisen musiikin kappaleisiin. Erikoista projektissa oli sekin, että kaikki äänitteen runoilijoista; Ilpo Tiihonen, Marja-Leena Mikkola, Aulikki Oksanen, Eppu Nuotio, Pia Perkiö ja Anna-Mari Kaskinen valitsivat ehdotuslistalta eri kappaleet sanoitettavakseen toisten runoilijoiden mieltymyksistä tietämättä. Niinpä Valse triste sai lyriikkansa Firenzessä Ilpo Tiihosen kynästä, Kuusi tekstinsä Roomassa Eppu Nuotion toimesta, Järnefeltin Kehtolaulu junamatkalla halki huurteisen, suruliputetun Suomen Jokelan tragedian jälkeen. Tuon Kehtolaulun lohduttavat sanat kirjoitti Aulikki Oksanen.

Oli jännittävää olla mukana projektissa, jonka onnistumisesta ei ole mitään takeita. Saimme muusikkokavereilta rohkaisevia kannustuksia tyyliin, ettei Sibeliuksen perikunta tule ikinä antamaan lupaa Valse tristen sanoittamiseen, joka on säveltäjän suosituimpia kappaleita maailmalla. Se on ollut jopa niin suosittu, että 1930 -luvulla oli koko maailmassa vain yksi myydympi nuotti kuin Valse triste, se oli joululaulu White Christmas. Mutta lupa tuli. Ensimmäisen äänityspäivän aamuna.

Äänityspäivät Espoon Sellosalissa elokuun alkupäivinä olivat yhtä taiteen juhlaa. Mitäpä muuta ne voisivat ollakaan, kun taiteilijatiimissä oli "historiaa tekemässä" lisäksemme sellaisia lahjaakkuuksia kuin viulisti Anna-Liisa Bezrodny ja huilisti Sami Junnonen. Taiteellisen tuotannon piti vahvasti hanskassaan Laura Heikinheimo ja äänityspöydän takana mestaroi alan ykkösnimi, Enno Mäemets. Mamma Rosan lounaasta oli kulunut alle vuosi, kun "Yö meren rannalla" -levy julkaistiin Suomalaisen kirjallisuuden päivänä, Helsingin yliopiston juhlasalissa 8.10.2008. Konsertin jälkeisellä vastaanotolla juttelin Sibeliuksen perikunnan puheenjohtajan Pertti Virkkusen kanssa. Hän hämmästyi kuullessaan, että meitä oli kovasti varoitettu lähtemästä tällaiseen projektiin ja ettei lupaa tulisi Sibeliuksen soitinsävellysten lauluiksi muutettujen kappaleiden äänittämiseen. Ei ole lupaa tullut, kun ei ole kukaan aiemmin kysynyt, hän sanoi. Mutta kyllä lupa tulee, kun sovitukset tehdään laadukkaasti, Virkkunen jatkoi. Ja oli jo korkea aika, että joku rohkeni näin tehdä, säveltäjän lapsenlapsenlapsi lisäsi.

On upeaa päästä esittämään tätä ainutlaatuista konserttiohjelmaa jälleen ensi viikon sunnuntaina 14.3.2010 klo 16.00 alkavassa konsertissa Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Mieltä lämmittää erityisesti myös se, että jokaisesta myydystä lipusta (www.lippupalvelu.fi)
menee 2 euroa Haitin uhrien hyväksi Yhteisvastuukeräyksen kautta. Näin nuo huulen heitosta lähteneet ideat saavat tuoda lohtua myös maanjäristyksen uhreille. Tervetuloa kuuntelemaan ja omalta osaltaan myös auttamaan katastrofin uhreja sunnuntaina 14.3. tunnelmalliseen Pyhän Laurin kirkkoon.

Lisätietoja: http://www.jussimakkonen.com/uutisia.php
Äänitteen jakelu: http://www.sonymusic.fi
Tilaa levy: http://www.jussimakkonen.com/levyt.php
Katso kuvat: http://www.jussimakkonen.com/photos/

SIBELIUSTA KOULULAISILLE...

Kahden viikon kotimaan kiertue on takana. Tuhansia kuulijoita, satoja nimikirjoituksia ja yli 30 konserttia. Jaksaako nykypäivän lapset ja nuoret kuunnella klassista musiikkia? Epäilemättä kyllä. Kun kuulee koulukonsertin jälkeen kommentteja siitä, ettei koulun oppilaat ole koskaan olleet missään tilaisuudessa niin hiljaa ja kuunnelleet niin keskittyneesti kuin konsertissamme, väkisinkin tulee ihmetelleeksi, miksei lapsille tarjota enemmän kokemuksia klassisesta musiikista.

Kiertue alkoi kaksi viikkoa sitten Kymenlaakson lasten kulttuuriviikoilta ja heti ensimmäinen koulukonsertti antoi viitteitä siitä mitä tuleman pitää. Pienet oppilaat istuivat hiirenhiljaa ja joillakin suu ihmetyksestä auki. Eräs opettaja sanoi konsertin jälkeen, ettei heidän oppilaansa ole koskaan olleet niin keskittyneitä kuuntelemaan kuin tuossa konsertissa. Matka jatkui Kiuruvedelle, jossa konsertin jälkeen konserttisalin takahuoneen ovelle muodostui jono nimikirjoitusten pyytäjistä. Rautavaaralla yksi konserteista oli päiväkotilapsille ja jopa he jaksoivat kuunnella keskittyneesti 45 minuutin mittaisen konsertin. Yksi aikuisista kertoi sen olleen hänen paras työpäivänsä mitä oli siihen mennessä kokenut. Yksi mieleenpainuvimmista konserteista oli Pyhäjoella. Hieno sali, upea Yamaha -flyygeli, joka innosti pianistiani Rait Karmia antamaan parastaan. Pari lukiolaispoikaa nojasi edessään olevaan luentotasoon ja koettivat torkkua. Konsertin aikana päät alkoivat kuitenkin nousta. Loppua kohden tunnelma tiivistyi. Viimeisen äänen soitettuamme koko lukiolaisyleisö nousi osoittamaan suosiotaan seisaaltaan. Se oli hätkähdyttävää. Eihän populäärikulttuurin kyllästämien nuorten pitäisi tykätä lainkaan klassisesta musiikista...

Vierailimme pienissä ja idyllisissä kyläkouluissa sekä suurissa koulukeskuksissa eri puolilla Suomea. Olipa yleisöä sitten 30 tai 300, tunnelma oli hyvin innostava ja intensiivinen jokaisessa
konsertissa. Siitä kiitos kaikille konserteissamme mukana olleille lapsille ja nuorille.

Kotimaan kiertueelle

Ensi viikolla käynnistyy toistaiseksi pitkäkestoisin kotimaan kiertueeni. Sunnuntaina 7.2.2010 konsertoin baritoni Esa Ruuttusen kanssa Loviisassa, josta matka jatkuu pianisti Rait Karmin kanssa Kotkaan, Varkauteen, Kiuruvedelle, Rautavaaralle, Rautalammille, Oulaisiin, Pyhäjoelle, Kärsämäelle ja Tornioon. Lisäksi konsertoin myös Lapinlahdella ja Karttulassa. Kahden viikon aikana konsertteja tulee olemaan kaiken kaikkiaan noin kolmisenkymmentä.

Mielenkiintoisen värinsä tälle kiertueelle antavat useat koulukonsertit. Niissä saa laittaa koko persoonansa peliin ja palkintona on yleensä aina ollut keskittyneesti kuunteleva yleisö, joka antaa myös välittömän palautteensa konsertin jälkeen. Kuten eräs kuopiolaispoika ruokailun emännille: "Harmi kun ette päässeet konserttiin. Se oli niin hyvä!" Tai kautta rantain saatu palaute, jota sain viimeksi esiintyessäni Joensuussa vuoden vaihteessa Maakuntaliiton Uuden Vuoden vastaanotolla Carelia -salissa. Siellä eräs paikallinen konservatorion musiikin opiskelija tuli kertomaan, kuinka hänen kaverinsa oli kehunut Juuan lukiossa pitämäämme koulukonserttia viime syksynä "älyttömän hyväksi".

Tämä vuosi tuo tullessaan ulkomaan kiertueiden lisäksi poikkeuksellisen monta kotimaan kiertuetta. Konserttikeskus järjestää tänä keväänä myös kiertueet Pohjois-Karjalaan, Kainuuseen ja Keski-Suomeen. Ensi syksynä on sitten muun Suomen vuoro.

Lue aiheesta myös uutinen: http://www.jussimakkonen.com/uutisia.php
sekä: www.konserttikeskus.fi

KAKSI AUTOMATKAA

Takana oleva vuosi on täynnä mielenkiintoisia kokemuksia. Kaksi automatkaa on jäänyt erityisen hyvin mieleeni. Toinen Bostonista Stamfordiin, toinen Polvijärveltä Kolille.

Lokakuussa olin Yhdysvalloissa konserttikiertueella pianisti Kalle Toivion kanssa. Konsertteja oli New Yorkin Manhattanilla, Bostonissa sekä Stamfordissa, pienessä ja idyllisessä vuoristokylässä New Yorkin osavaltiossa. Ensilumen sataessa ajoimme Bostonista Stamfordiin. Moottoritie vaihtui aina vain pienemmäksi tieksi. Lopulta ajoimme pienillä vuoristoteillä huikaisevan kauniissa maisemissa. Muutamien kylien läpi ajettuamme mietin mielessäni minkälainen konserttipaikka mahtaakaan olla suurkaupunkien jälkeen. Väkisinkin Kuhmo tuli mieleeni. Saavuttuamme muutaman talon kokoiseen Stamfordiin, löysimme helposti myös konserttipaikkaan. Konserttitalo olikin valtava rakennus. Puinen kartano, viisikerroksisen kerrostalon kokoinen. Ja sisällä ensiluokkainen sali, hyvä akustiikka ja loistava Steinway. Konsertti oli loppuunmyyty. Mistä kaikki ihmiset sinne tulivat? Kun konserttisarja on pyörinyt yli 20 vuotta, löytää ihmiset pieneen Stamfordiin aivan yhtä hyvin kuin Kuhmoon. Ja kun esiintyjinä on lähinnä Metropolitanin laulajia ja Young Concert Artist –kilpailun voittajia, on konserttien taso korkea.

Palattuani Suomeen, oli seuraavana päivänä lähtö Kolille. Koli –forum oli kutsunut minut esiintymään yhdessä pianisti Rait Karmin kanssa avajaistilaisuuteensa. Omiin kotimaisemiin palaa aina mielellään. Ja erityisen vahva kokemus se on silloin, kun reilun vuorokauden aikana Manhattanin vilske vaihtuu Pohjois-Karjalan korpimaisemien rauhaan. Päivä alkaa hämärtymään. Vaihdan pitkät ajovalot päälle. Polvijärveltä on enää alle tunnin ajomatka Kolin huipulle. Tönö siellä, toinen täällä. Savu tupruaa punaisen mökin piipusta. Uskomaton rauha.

Kiertue-elämää Kaakkois-Aasiassa 2009

KUALA LUMPUR 9.5.-12.5.2009

Toukokuun kahdeksantena nousin lentokoneeseen kohti Kuala Lumpuria. Odotin mielenkiinnolla laskeutumista Malesian pääkaupunkiin. Uutuuttaan hohtavalla KL:n lentokentällä meitä oli vastassa suurlähetystön kuski, joka johdatti meidät nopeasti läpi passitarkastusten. Istuuduin auton takapenkille väsyneenä pitkästä lentomatkasta, mutta ohikiitävät kauniit vuoristomaisemat saivat mielenkiintoni heräämään. Tuossa tuokiossa saavuimme suurkaupungin sydämeen, auto kaarsi hotellimme Grand Milleniumin eteen. Aasialainen ystävällisyys huokui henkilökunnasta astuessamme hotellin aulaan. Vesiputoukset solisivat taustalla, kun ystävällinen henkilökunta ohjasi meidät huoneisiimme. Saimme kuulla, että yksi ravintolan kokeista tekisi myös suomalaista ruokaa, jos sellaista sattuisimme kaipaamaan. Kuuntelin miestä epäuskoisena. Mutta seuraavan päivän iltabuffessa oli toden totta myös suomalainen osasto sushin ja intialaisen lisäksi: suomenlipun takaa näkyivät niin lihapullat, karjalanpiirakat, kaalikääryleet kuin lukemattomat muutkin suomiruoat.

Konserttipäivänä heräsin pirteänä, aikaero ja matkaväsymys tipotiessään. Huoneen ovella odotti päivän lehdet, mutta myös jokin kirje, josta löysin meistä huolehtineen vastaanottohenkilön kirjoittaman viestin, jossa hän toivoi meidän viihtyneen hotellissaan ja toivotti menestystä illan konserttiin. Onpas huomaavaista palvelua, ihmettelin mielessäni. Illan konsertti oli menestys. Kulttuuriväestä, diplomaattikunnasta ja liike-elämän edustajista koostunut kutsuvierasyleisö vaati ylimääräisen ja sai sen. Jaoimme nimikirjoituksia levyihimme ja pääsimme sitten nauttimaan seisovasta pöydästä yhdessä parin sadan konserttivieraan kanssa. Lähdimme vielä paikallisen kulttuuriväen kanssa istumaan iltaa, josta tulikin hyvin hauska. Seuraavana päivänä oli aika lähteä kohti Jakartaa. Lentokentälle menessä päätimme tehdä pienen nähtävyyskierroksen autonkuljettajamme avustuksella. Pysähdyimme kaksoitorneilla ja koitimme saada nuo huikeat tornit mahtumaan samaan kuvaan. Käväisimme sisällä, jossa näimme mainoksen pianisti Olli Mustosen konsertista seuraavana lauantaina.


JAKARTA 13.5.-15.5.2009

Lento Jakartaan oli lyhyt, vain pari tuntia. Lentokentällä meitä oltiin jälleen vastassa ja pääsimme pikavauhtia ulos passintarkastuksesta ja tullista. Katsoessani tuhansia ihmisiä lentokentän jonoissa, ymmärsin että turistina saisin jonotella noissa jonoissa koko päivän.
Päästyämme ulkona odottavaan autoon, kyselimme paikallisista nähtävyyksistä. Pianistini Rait Karmin ilme kirkastui hänen kuullessaan, ettei kaupungissa ole mitään nähtävää. On kuulemma helpottavaa kuulla, ettei ole niitä "pakollisia monumentteja", jotka on käytävä tarkistamassa.
Jakarta on mielenkiintoinen kaupunki. Tuossa pääkaupungissa asuu miljoonia ihmisiä, koko maassa 250 miljoonaa. Kaupunki on levittäytynyt laajalle alueelle, eikä siellä ole varsinaista keskustaa. Pian huomasimme, että kaikkialle on turvatarkastukset. Päästyämme Mariott -hotellimme eteen, turvamiehet avasivat myös meidän automme takaovet, kuin tarkastaakseen, ettei sylistämme löytyisi pommia. Saimme kuulla, että kyseisessä hotellissa oli räjähtänyt pommi joitakin vuosia sitten, jonka vuoksi hotellin sisäpihalle ei voinut enää ajaa autolla. Surullista kyllä, tästä samasta hotellista löytyi pommi myös nyt heinäkuussa 2009, joka ehdittiin onneksi ajoissa purkaa. Aivan yhtä hyvin ei käynyt vastapäisessä Ritz-Carlton hotellissa, jossa pommi räjähti tuhoisin seurauksin. Huoneisiin kirjauduttuamme päätimme käväistä vielä hotellin spassa. Rentouttavan hieronnan jälkeen uni maistui makoisasti. Seuraavana päivänä oli vuorossa Jakartan konsertti. Autonkuljettaja tuli hakemaan meitä ja käväisimme ensiksi tervehtimässä Suomen suurlähettilästä, Antti Koistista. Matkalla kulttuurikeskukseen ihmettelin valtavaa mopojen määrää liikenteessä. Kun liikenne seisoo ja vauhdit ovat matalia, ei siinä paljon pelti rysky eikä onnettomuuksia päästy todistamaan. Seurustelimme vastaanotolla konserttivieraiden kanssa ennen konserttia ja päästyämme lavalle huomasin salin olevan viimeisiä paikkoja myöten täysi.
Konsertin jälkeen paikalliset ihmettelivät väen paljoutta. Ei kuulemma yleensä klassisen musiikin konserteissa käy yhtä paljon yleisöä. Nimikirjoituksia, valokuvia, lukemattomat ihmiset halusivat valokuviin kanssamme. TV:n kulttuuriasema odotti meitä haastatteluun. Ajatukseni olivat jo hotellihuoneen rauhassa kertoessani Sibeliuksesta, suomalaisesta musiikkikasvatuksesta ja taiteilijan elämästä. Jatkoimme hotelliin, jonka jälkeen söimme iltapalaa paikallisten järjestäjien kanssa. Seuraava päivä olikin sitten vapaa-aikaa, jonka päätin käyttää shoppailuun.

MANILA 16.5.-18.5.2009

Illalla oli aika lähteä lentokentälle. Suuntana Manila. Lentoyhtiö Philippine airlines ei matkalippuja varatessamme oikein ymmärtänyt, että selloni mahtuisi tosiaan omalle paikalleen viereeni. Suomalainen matkatoimisto teki todella paljon töitä saadakseen virkailijat Manilassa ymmärtämään, että vanha arvoselloni on reissannut kymmenien lentoyhtiöiden koneissa ja aina vieressäni. "Mr. sello makkosella" on siis aina oma lentolippunsa. Ei auttanut matkatoimiston selvittelyt tällä kertaa. Suomen suurlähetystö Manilassa tarjosi apuaan ja alkoi tapahtua. Lentoliput järjestyivät sellolle pikavauhtia. Saapuessamme lentokentälle Jakartassa, Philippine Airlinesin terminaalissa saimme selloni ansiosta ensiluokkaista kohtelua. Ehdin vain vilkaista valtavia jonoja lähtöselvityksessä, kun kuulin takaani ääneen: "Mr Makkonen...?".
Käännähdin ympäri ja meitä vietiin lähetöselvitykseen sivummalle. Parin minuutin kuluttua olimmekin jo lähtöaulassa odottamassa konetta. Päätin koneeseen nousua odotellessani hiukan kuunnella musiikkia tietokoneellani, kun jälleen kuulin äänen: "Mr Makkonen..." ja minut ohjattiin sellon kanssa vielä tyhjään koneeseen, jossa odotteli puolen tusinaa teknikkoa valmiina auttamaan sellon kiinnittämisessä turvavöihin. Matka taittui nopeasti ja aamulla olimme perillä Manilan kentällä. Eksoottinen lentokenttä oli aamuvarhaisella vielä autio. Päästyämme hotelliin päätin mennä uima-altaan kautta sänkyyn. Pienet torkut otettuani lähdimme suurlähettilään residenssiin harjoittelemaan seuraavan päivän kutsuvieraskonserttia varten. Harjoittelimme hieman, jonka jälkeen pulahdimme uima-altaaseen. Söimme iltapalaa terassilla ja seurustelimme suurlähettilään perheen kanssa illan jo hämärtyessä. Samaan aikaan keittiöhenkilökunta valmisteli seuraavan illan kutsuvierastilaisuuden tarjoiluita. Keittiöhenkilökunta halusi päästä kanssamme valokuviin, kun olivat nähneet meidät tv:n iltauutisissa. Seuraavana päivänä tein kierroksen Makati Cityn ostoskeskuksiin. Kaupungin hyvin hoidetut puistot, suihkulähteet ja kaupunki-ilme luovat hyvin viihtyisän tunnelman. Illan kutsuvieraskonsertti koostui lähinnä diplomaateista ja kulttuuriväestä. Oli mukava konserttimme jälkeen rupatella paikallisten muusikoiden, Manilan filharmonikkojen kapellimestarin, Musiikkiakatemian rehtorin ja monien suurlähettiläiden kanssa nauttien samalla herkullisesta illallisesta. Seuraavana päivänä Viron kunniakonsuli tarjosi meille lounaan yksityisellä Polo Clubilla. Historiallinen miljöö loi hienot puitteet tapaamiselle. Illalla oli vuorossa toinen konserttimme Manilassa. Se oli jälleen menestys. Yleisö osoitti seisaaltaan suosiota, mitä ei aina koti-Suomessa koe. Konsertin jälkeen saimme jälleen jakaa lukuisia nimikirjoituksia levyjemme kansiin. Paikalliset suomalaiset ja filippiinot halusivat ehdottomasti jatkaa iltaa seurassamme konsertin jälkeen. Niinpä päätimme istua iltaa hotellimme Mandarin Orientalin tasokkaassa jazz-baarissa. Juttelimme illan konsertista ja tulevasta Vietnamin vierailustamme. Saimme kuulla Hanoin liikenteestä, että mikäli tien ylitys onnistuisi kävellen, voisi onnitella itseään jos siitä hengissä selviäisi. Hanoin liikenne on kuulemma aivan omaa luokkaansa. Kello läheni aamu neljää, jolloin autokuskimme tulikin hakemaan meitä lentokentälle, kohti Hanoita.

HANOI 19.5.-21.5.2009

Vaihdoimme konetta Saigonissa. Istuuduttuamme koneeseen eräs herra koputti minua selkään ja kysyi olenko sellisti Jussi Makkonen. Samalla hän näytti lehtijuttua, jossa oli kuvamme. Saavuttuamme Hanoin kentälle, kanssamatkustajat pyysivät meitä myös valokuviin. Päästyäni auton takapenkille, silmäilin kuskilta saamaani aikataulua. Lehdistötilaisuuden alkuun ei ollut enää kovin paljon aikaa jäljellä. Saavuttuamme Sofitel Plaza -hotelliin, hotellin johtaja toivotti meidät tervetulleeksi, jonka jälkeen suurlähettiläs ohjasi meidät tien toisella puolella olevaan residenssiinsä, jossa meitä odottelikin jo runsas toimittajien joukko. Kerroimme lehdistölle kiertueestamme, suomalaisesta kulttuurista, Sibeliuksesta ja siitä kuinka innostuneita olemme ensi vierailustamme Vietnamiin. Residenssistä on kauniit näkymät järvelle, johon John Mc Cain ammuttiin Vietnamin sodassa. Koettelemuksesta selvinnyt herra tulikin koko maailmalle tutuksi viimeisissä USA:n presidentinvaaleissa. Annoimme haastatteluja radioasemille ja parille tv -kanavalle pressitilaisuuden jälkeen. Ihmettelin, miksi lähes kaikki näkemäni toimittajat olivat kovin nuoria. Myöskään katukuvassa ei juuri näkynyt vanhempaa väestöä. Syyksi selvisi sota.
Vietnamin sota oli nielaissut yhden sukupolven lähes tyystin. Vietnamilaiset ovat kovin pragmaattisia, käytännönläheisiä ihmisiä. Sota on ollut ja mennyt, mitä sitä enempää murehtimaan. Liekö tämä asenne syynä siihen levolliseen elämänasenteeseen, johon törmäsin tuon tuosta vierailuni aikana. Ihmiset istuivat iltaa leppoisasti katujen varsilla, puistoissa, missä milloinkin ilman kiireen tuntua. Jotenkin tuli sellainen vaikutelma, että ihmiset ovat Vietnamissa hieman onnellisempia kuin muissa vierailemissani Aasian maissa. Jotakin samaa luonnetta, ehkäpä ujoutta havaitsin vietnamilaisten ja suomalaisten välillä. Lehdistötilaisuuden jälkeen suunnistimme järven rantaa myöten intialaiseen ravintolaan. Mikä tunnelma!
Matalilla tuoleilla istuen söimme herkullisen illallisen nauttien iltavalojen kajastuksesta järven pintaan. Seuraavana päivänä meitä oli jälleen vastassa tv -kamerat suunnistaessamme konserttisalille harjoittelemaan. Tv -ryhmän haastattelut venyivät pidemmiksi kuin olimme varautuneet, joten harjoittelu sai jäädä vähemmälle. "Vaikutat hyvin romanttiselta kaverilta" sanoi toimittaja jonkun kommenttini jälkeen. Ihmisten välittömyys saa olon tuntemaan kotoisaksi missäpäin maailmaa tahansa. Illan konsertissa astuessani lavalle näin salin olevan aivan täysi. Jopa käytävillä tulvi ihmisiä, joille ei enää löytynyt istumapaikkaa. Jälkeenpäin kuulin, että konserttiin oli mennyt jopa 100 ylimääräistä lippua. Huutomyrskyn saattelemana tulimme lavan eteen tervehtimään yleisöä. Tästä konsertista tulisi ikimuistoinen. Konsertin alkaessa hiljaisuus täytti salin. Jälkeenpäin suurlähettiläs kertoi konsertin olleen vaikuttavin konserttikokemus viimeisten vuosien ajalta Hanoissa. Ihmisten keskittyneisyys muusikin kuuntelussa oli ollut jotain epätavallista. Konsertin jälkeen jaoimme jälleen nimikirjoituksia ja valokuvia räpsittiin. Kun tilaisuus oli ohi, suurlähettiläs kutsui meidät viettämään iltaa residenssiinsä. "Tulkaas pojat tänne takapenkille" - huikkasi suurlähettiläs ja auto lähti lipumaan läpi Hanoin vanhan kaupungin Suomen lipun liehuessa auton nokassa. Silmäilimme vanhoja arvorakennuksia ja näimme myös Cho Minhin valtavan mausoleumin.

HONGKONG 22.5.-24.5.2009

Vapaapäivän jälkeen suuntasimme jälleen kohti lentokenttää. Edessä olisi parin tunnin lento Hongkongiin ja samana iltana vielä konsertti Discovery Collegella. Discovery Island on kuin paratiisi pääsaaren kupeessa. Korkeat vuoret, meren rannat, viehättävät puutarhat ja vuoristotiet luovat saarelle aivan oman tunnelmansa. Ennen konserttia maistelimme vastaanotolla sulhaspiirakoita. Todella maukkaita, eikä ihme sillä Hongkongin FINDS -ravintolan ravintolapäällikkö Sampo Laukkanen oli näiden luomusten takana. Tämä sympaattinen nuoriherra kutsuikin meidät drinkille ravintolaansa pääsaaren Sohoon. FINDS -ravintolassa pohjoismaalainen sisustus oli toteutettu todella hyvällä maulla. Tämän maailmankuulun ravintolan sisustuksessa on käytetty jäätä ja lunta jäljitteleviä elementtejä. Nautimme terassilla kimiräikköset ja katselimme kaupunkimaisemaa yli Sohon. Seuraavana päivänä oli aika lähteä kohti koti-Suomea Singporen kautta. Kiertue oli onnistunut monin tavoin jopa odotuksiamme paremmin. Siitä kiitos kaikille kiertuejärjestäjille ja sponsoreille.